Antti Herlin perusti yleishyödyllisen säätiön

Koneen suuromistaja Antti Herlin perusti säätiön, jolla on tarkoitus edistää muun muassa "yhteiskunnallista hyvinvointia".

14.1.2014 13:40 | Päivitetty 14.1.2014 13:40

Hissejä ja liukuportaita valmistavan Koneen suuromistajiin kuuluva Security Trading on perustanut yleishyödyllisen Tiina ja Antti Herlinin säätiön. Sen peruspääoman muodostavat 600 000 Koneen B-sarjan osaketta, säätiö kertoo tiedotteessaan.

Security Trading on Antti Herlinin määräysvallassa oleva yhtiö, jonka osuus Koneen äänivallasta joulukuun lopun tietojen mukaan oli 14,2 prosenttia. Yhdessä toisen määräysvaltayhtiönsä sekä omien osakkeidensa kanssa Antti Herlinillä oli 61,7 prosenttia Koneen äänivallasta.

Tiina ja Antti Herlinin säätiön tarkoituksena on tiedotteen mukaan ”yhteiskunnallisen hyvinvoinnin, kulttuurin, ympäristön ja tieteen sekä niihin liittyvän tutkimuksen ja opetuksen tukeminen ja edistäminen”.

Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Antti Herlin ja varapuheenjohtajana Tiina Herlin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?