Hyundai ja Kia povaavat heikointa kasvua myyntiin kahdeksaan vuoteen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hyundai ja Kia povaavat heikointa kasvua myyntiin kahdeksaan vuoteen

Suurimmat korealaiset autovalmistajat eivät usko, että niiden tuottamien autojen kysyntä kasvaisi tänä vuonna kovin nopeasti.

2.1.2014 13:06 | Päivitetty 2.1.2014 13:09

Korealaiset autovalmistajat Hyundai ja Kia ennakoivat automyyntinsä jäävän alkaneena vuonna heikoimmaksi kahdeksaan vuoteen.

Taustalla on kilpailun kiristyminen ja wonin vahvistuminen, joka tekee Koreassa valmistetut autot ulkomailla kalliimmiksi.

Molempien valmistajien emoyhtiön Hyundai Motor Groupin hallituksen puheenjohtaja Chung Mong Koo arvioi uudenvuodenpuheessaan, että Hyundain ja Kian toimittamien autojen määrä kasvaa tänä vuonna 4,1 prosenttia 7,86 miljoonaan ajoneuvoon.

Tämä olisi hitainta kasvua sitten vuoden 2006 ja markkinaodotuksia vähemmän.

Hyundain toimitukset kasvaisivat ennusteen mukaan 3,8 prosenttia 4,9 miljoonaan autoon ja Kian 4,7 prosenttia 2,96 miljoonaan.

Chungin mukaan molemmat valmistajat aikovat satsata turvallisuuden kehittämiseen ja uuteen teknologiaan vahvistaakseen asemaansa markkinoilla, joita painaa edelleen maailmantalouden hidas kasvu.

Wonin vahvistuminen on näkynyt korealaisvalmistajien aseman rapautumisena etenkin verrattuna japanilaisiin kilpailijoihin, jotka ovat päässeet hyötymään jenin viimeaikaisesta heikkenemisestä.

Yhdysvalloissa Hyundain myynti kasvoi viime vuonna pari prosenttia, mutta Kian myynti laski hieman tammi-marraskuussa.

– Vahva won suhteessa jeniin on kiristänyt kilpailua japanilaisten autovalmistajien kanssa ja on jatkuva huolenaihe Hyundaille ja Kialle, sanoo KB Investment & Securitiesin analyytikko Shing Chung Kwan.

– Uskomme silti, että Hyundai ja Kia ylittävät myyntiennusteensa ja myyvät tänä vuonna yhteensä noin kahdeksan miljoonaa ajoneuvoja.

Chungin arviot painoivat molempien yhtiöiden osakkeet selvään laskuun tänään Soulissa. Hyundai pakitti 5,1 prosenttia ja Kia 6,1 prosenttia

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?