Talouskasvu alkaa vuonna 2014 vain jos ihmeitä tapahtuu - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kasvu vaatii ihmettä

Kuvituskuva
Julkaistu: 24.12.2013 7:01, Päivitetty 23.12.2013 17:29

Itämaan tietäjät ennustavat ensi vuodelle talouskasvua, mutta sen toteutuminen vaatisi neitseellisen syntymisen kaltaista ihmettä.

Euroopan komission talousennusteessa on omituinen déjà –vu –tunnelma. Vuoden 2012 keväällä komissio ennusti talouskasvun supistuvan euroalueella 0,3 prosenttia, mutta kasvavan 1,0 prosenttia vuonna 2013. Tämän vuoden marraskuussa komissio ennusti jälleen talouden supistuvan euroalueella 0,4 prosenttia vuonna 2013, mutta nousevan 1,1 prosenttia ensi vuonna. Toivon komission sabluunan osuvan tällä kertaa oikeaan, mutta pelkään ennusteessa olevan jälleen aimo annoksen virallista optimismia.

Suomalaisennusteissa näkyy samankaltainen hauras luottamus tulevaan kasvuun. Ennustelaitokset odottavat talouden kasvavan prosentin tai kaksi, kun yksityinen kulutus ja investoinnit lähtevät pieneen kasvuun.

Synkkämielisenä ihmisenä näen kuitenkin ympärillä enemmänkin taantuman kuin orastavan kasvun merkkejä.Velkavuori paisuu

Eniten kasvunäkymiä varjostaa valtioiden hurja velkataakka. Monet valtiot ovat velkaantuneet korviaan myöten, kun ne ovat paikanneet finanssisektorin ja kriisivaltioiden tekemiä virheitä sekä elvyttäneet kompuroivaa taloutta.

Yhdysvalloissa velkavuoresta on ollut jo monia repiviä kiistoja, jotka leimahtavat varmuudelle roihuun taas vuodenvaihteen jälkeen. USA:n tavoin monet muutkin maat ovat kovien säästöpaineiden edessä. Suomessakin pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on ennakoinut rehellisesti, että ensi keväänä voi olla edessä mittavia säästötoimia.

Valtioiden säästötalkoot leikkaavat suoraan julkista kulutusta ja investointeja. Lisäksi ne synnyttävät epävarmuutta, joka hidastaa taloutta. Poliittiset päättäjät ovat kuitenkin melkoisen pakon edessä, sillä jatkuva velkaantumisen tie johtaa uppoavalle suolle.

Kriisipesäkkeet kytevät

Kreikan talousromahduksen hidastuminen on synnyttänyt käsityksen, että maan pelastusoperaatio olisi viimeinkin tehonnut. Todellisuudessa Kreikan talous on neljänneksen pienempi kuin ennen kriisiä ja maalla on enemmän velkaa. Lisäksi maan työttömyys on hurja ja hinnat laskevat, mikä vaikeuttaa toipumista lähiaikoina.

Tällaisessa tilanteessa ongelmat voivat leimahtaa roihuun pienestäkin syystä. Ensi vuonna Kreikka voi hyvinkin pyytää lisäapua, mikä synnyttää jälleen epävarmuutta talouteen.

Portugalin tilanne on parempi, mutta vaikea kuitenkin. Onneksi sentään Irlanti näyttää seisovan kohta omilla jaloillaan. Maan elinkeinorakenne on kuitenkin valtavan paljon monipuolisempi kuin esimerkiksi Kreikassa, joten Kreikka tuskin seuraa Irlantia kovin nopeasti.

Valopilkut vilkuttavat

Talouskasvun kannalta huolestuttavaa on myös se, että varoitukset pörssinousun katkeamisesta ovat lisääntyneet. Se ei toki ole ihme, sillä pörssi on kulkenut jopa omituisen kovalla vauhdilla.

Keskuspankkien rahan työntäminen markkinoille on pitänyt osakemarkkinat kuumana niin, että kauppaa on vauhditettu jopa osakelainauksella enemmän kuin koskaan aiemmin.

Vielä pahempi isku kasvulle olisi, jos pelätty Kiinan kuplan puhkeaminen tapahtuisi. Silloin myös Euroopan taloudessa rytisisi kunnolla.Teollisuus kutistuu

Pahin kasvun este Suomen taloudelle on teollisuuden vahvojen alojen ontuminen ja pakeneminen. Kasvualoja ja –yrityksiä on liian vähän ja ne ovat liian pieniä. Siksi talous ei kaipaisi enää Talvivaaran kuukahtamista tai muita vastaavia takaiskuja.

Suomessa on toki lupaavia kasvuaihioita monilla aloilla, mutta uusi kasvu syntyy hitaammin kuin vanha hiipuu. Kireä rahoitustilanne hidastaa osaltaan uuden syntymistä. Siksi lähivuodet näyttävät pelottavan loskaisilta.

Pelkkä kuluttajien kysynnän ylläpitäminen ei riitä maan vaurastumiseen. Kulutus pysyy yllä sillä, että Suomi ottaa ulkomaista velkaa ostaakseen ulkomaisia tuotteita. Tämän vastapainoksi tarvitsemme vientituloja, joita syntyy valitettavan hitaasti.

Kaikesta huolimatta on aivan mahdollista, että talous lähtee ensi vuonna pieneen kasvuun. Se vaatii kuitenkin paljon hyvää onnea, jolla vältetään monet mahdolliset takaiskut.

Lisäksi tarvittaisiin paljon oikeaan osuneita poliittisia päätöksiä, jotka vahvistaisivat sekä kansalaisten että yritysten uskoa tulevaisuuteen.

Tuoreimmat osastosta