Vodafone ja Nokia roikkuvat samassa verokoukussa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Vodafone ja Nokia roikkuvat samassa verokoukussa

Nokia ei ole ainoa, jolla on vaikeuksia Intian verottajan kanssa. Miljardiveroista jo aikaisemmin Intiassa tapellut Vodafone sai verottajalta keskiviikkona uuden 37 miljardin rupian, eli 433 miljoonan euron verolaskun.

20.12.2013 9:37 | Päivitetty 20.12.2013 9:37

Intian veroviranomaiset ovat päättäneet, että Vodafonen ja sen paikallisen asiakaspalveluyhtiön väliset rahansiirrot kuuluvat maan siirtohinnoittelulain piiriin. Kyseessä on sama menetelmä, jolla Intia vaatii satoja miljoonia Nokialta.

Vodafone valitti alun perin kaksi vuotta sitten tulleesta verotusesityksestä, mutta Bombayn korkea oikeus ratkaisi asian syyskuussa verottajan hyväksi. Keskiviikkona verottaja lähetti laskun, jossa eräpäivä on 30 päivän päässä.

Vodafone pitää edelleen kiinni siitä, ettei yritysten välillä ole mitään verotettavia siirtoja, Total Telecom raportoi. Vodafone aikoo valittaa asiasta edelleen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?