Danske Bankin Kuoppamäki: Asuntomarkkinoilla ei ole kuplaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Danske Bankin Kuoppamäki: Asuntomarkkinoilla ei ole kuplaa

Danske Bank ei näe Suomen asuntomarkkinoilla kuplaa joistakin viimeaikaisista kohuarvioista huolimatta.

17.12.2013 15:07 | Päivitetty 17.12.2013 15:50

Danske Bank näkee asuntomarkkinoiden tilanteen olevan suhteellisen vakaa, vaikka kuluttajilla näkymiin liittyykin epävarmuutta.

– Työttömyys on toki nousussa, mutta mitään pakkomyyntipaineita ei edelleenkään ole. Matalat korot pitävät huolen siitä, että asuntolainan hoitokyky on pysynyt hyvänä, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoi esitellessään pankin julkistamaa talousennustetta.

Samalla hän tyrmäsi kansainväliset arviot, joiden mukaan asuntojen hinnat suhteessa vuokriin olisivat nousseet jopa 40 prosenttia yli pitkän aikavälin keskiarvon.

– Kansainvälinen valuuttarahasto ja OECD käyttävät väärää mittaria kuvaamaan vuokria. Ne ovat ottaneet kuluttajahintaindeksistä vuokrien kehitystä kuvaavan alaindeksin, jossa on mukana myös sosiaalinen asuminen. Se kuvaa pikemminkin yhden tyyppisen asunnon vuokran kehitystä yli ajan, Kuoppamäki selittää.

Hänen mukaansa asuntojen markkinahintoja pitäisi verrata markkinavuokriin, jos halutaan selvittää ”mitä markkinahintoja asunnosta pitäisi markkinoilla maksaa”.

– Meidän mielestämme asuntojen hinnat suhteessa markkinavuokriin ovat pitkän aikavälin keskiarvossa tai jopa hieman sen alle, kun taas OECD:n ja IMF:n käyttämällä mittarilla osoittautuu että hinnoissa on 40 prosenttia ilmaa, Kuoppamäki vertaa.

– Emme siis näe kuplaa asuntomarkkinoilla. Painetta tietyillä rakennemuutospaikkakunnilla on toki alaspäin, kun taas kasvukeskuksissa painetta on hieman ylöspäin. Kaiken kaikkiaan tilanne on mielestämme aika vakaa.

Suomen asuntokuplasta on varoittanut aiemmin Kansainvälisen valuuttarahaston lisäksi myös ekonomisti Nouriel Roubini sekä saksalainen Commerzbank. Vauhtia kuplalle on antanut näiden mukaan alhainen korkotaso.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?