Liikanen: Ei asuntokuplaa mutta syytä olla valppaana

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan kotitalouksien velkaantuminen on tasaantumassa. Asuntokupla ei ole välitön uhka, mutta edelleen Liikanen haluaisi parantaa rahoitusviranomaisten kykyä vastata mahdollisiin tulevaisuuden ongelmiin.


Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan kotitalouksien velkaantuminen on tasaantumassa. Myös asuntojen hintojen nousu verrattuna yleiseen palkkatasoon on hidastunut parin vuoden takaisesta.

– Ekonomistiemme arvio on, että kuplaa ei varsinaisesti ole, mutta samalla pitää olla varuillaan ja valppaana, Liikanen vastasi tiedotustilaisuudessa esitettyyn kysymykseen siitä, onko Suomessa asuntokupla.

Muun muassa saksalainen Deutsche Bank ja ekonomisti Nouriel Roubini ovat varoittaneet syksyn ja alkutalven aikana Suomea asuntokuplasta. Vaikka asuntokupla ei Liikasen mukaan ole tällä hetkellä Suomen vaarana, siihen pitää kuitenkin varautua.

Suomen Pankki on yhdessä Finanssivalvonnan kanssa puhunut pitkään lainakaton puolesta. Hallitus elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) johdolla esti kuitenkin lainakaton viime keväänä.

Jos lainakatto olisi käytössä, pankit voisivat myöntää lainaa korkeintaan 80 prosenttia asunnon käyvästä arvosta, ministeri Antti Tanskasen työryhmä esitti vuosi sitten marraskuussa.

Vapaavuori perusteli lainakaton etenemisen pysäyttämistä sillä, että tarvetta lainakatolle ei tällä hetkellä ole. Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan näkökulmasta lainakatto olisi hyvä ottaa jo nyt työkalupakkiin, vaikka sitä ei heti käytettäisikään.

– Pitäisi olla väline saada asuntolainoitukselle katto, jos alkaa voimakas asuntoluototuksen kasvu, joka näkyy myös voimakkaana asuntojen hintojen nousuna, joka ylittää merkittävästi varallisuuden kasvun, Liikanen sanoi esitellessään Suomen Pankin Euro ja talous -julkaisua.

Suomen Pankin mukaan kansallisten makrovakausvälineiden tarve korostuu rahaliitossa. Lainakaton lisäksi Suomen Pankki haluaisi varautua pankkien järjestelmäriskeihin pankkien lisäpääomavaatimuksilla ja järjestelmäriskipuskurilla.

”Maltillista palkkakehitystä
tarvitaan pitkään”


Suomen Pankki julkaisi tänään talousennusteen, joka oli vain hieman huonompi kuin keskuspankin kesäkuinen ennuste.

Kesällä Suomen Pankki ennusti talouden supistuvan tänä vuonna 0,8 prosenttia, nyt prosentin. Ensi vuoden talouskasvuennuste putosi kesän 0,7 prosentista joulukuun 0,6 prosenttiin.

Liikasen mielestä se, että keskuspankki muutti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ennustettaan vain vähän, kertoo taloustilanteen vakaantumisesta. Pääjohtajan mielestä se ei kuitenkaan poista tarvetta Suomen rakenneuudistuksilla.

Liikanen kiitteli tiedotustilaisuudessa maltillista palkkaratkaisua, koska se pysäyttää Suomen hintakilpailukyvyn heikkenemisen keskimäärin muihin euromaihin verrattuna.

– Hintakilpailukyvyn palauttaminen vaatii maltillista palkkakehitystä useiksi vuosiksi, Liikanen kuitenkin sanoi.

Velkaraja yli
vasta vuonna 2015


Rakenneuudistuksia ja matalapalkkaratkaisua perustellaan Suomen velkaantumisella ja kestävyysvajeella. Ensi vuonna Suomen Pankki odottaa julkisyhteisöjen velka-asteen nousevan 62,4 prosenttiin ja seuraavana vuonna 64,2 prosenttiin.

Ensi vuonna Suomi ei kuitenkaan ylitä laskennallista 60 prosentin velka-asterajaa, joka on määritelty euroalueen perustamisen vakaus- ja kasvusopimuksessa.

Liikasen mukaan tämä johtuu siitä, että euroalueen tukitoimet kasvattavat Suomen velka-astetta kolme prosenttiyksikköä. EU-komissio ottaa tämän huomioon, ja ennusteen mukaan Suomi ylittää 60 prosentin laskennallisen velkarajan vasta vuonna 2015.

Liikanen myös haluaisi uudistaa valtion menokehysjärjestelmää, joka on hänen mukaansa osoittautunut toimimattomaksi eurokriisin aikana. Liikasen mukaan ongelmana on ”pohjan romahtaminen”.

– Jos talouskasvu rakenteellisesti hiipuu, tulisi määrärahakehyksiä sopeuttaa vastaavasti.

Valtiontalouden kehysjärjestelmää on kritisoitu muun muassa siinä olevan talouspoliittisen liikkumatilan vähyydestä.

Liikanen pitää tärkeänä myös hanketta kuntien talousohjausjärjestelmän uudistamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    2. 2

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    3. 3

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    4. 4

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    5. 5

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    6. 6

      VM: Rakentamisen hyvä suhdanne on päättymässä – uusien kerrostalojen rakentaminen vähenee nopeasti

    7. 7

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    8. 8

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    9. 9

      Marimekolta positiivinen tulosvaroitus

    10. 10

      Nesteen it-järjestelmissä on laaja häiriö, aiheuttaa viivästyksiä jakeluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    2. 2

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    5. 5

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    6. 6

      Pia-Maria Nickström aloitti runsas vuosi sitten bloginsa – sitten homma karkasi käsistä

    7. 7

      Kommentti: Jos passiivinen lenkkeily olisi vaihtoehto, kaikki tekisivät sitä – tietenkin olen passiivinen sijoittaja

    8. 8

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    9. 9

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    10. 10

      Näin S-ryhmä ratkoo kokki­pulaa: 50 uutta filippiiniläis­kokkia ravintoloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    4. 4

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    5. 5

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    6. 6

      Suomalaiset kertovat, mitä raha-asioita he salaavat puolisoiltaan – mies jätti, kun totuus selvisi neljän vuoden avioliiton jälkeen

    7. 7

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    8. 8

      Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

    9. 9

      Essin, 28, asunnon arvo laskee, mutta osakesalkku paisuu – ”Rahaa jää hyvin säästöön”

    10. 10

      Historiallinen linna myynnissä Varkaudessa – hintapyyntö 60 000 euroa: ”Ollaan valmiina myymään myös kodiksi”

    11. Näytä lisää