SOK:n pääjohtajan nimi selviää ensi torstaina - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

S-ryhmä saa uuden pääjohtajan ensi viikolla

SOK:n pääjohtajarekrytoinnista vastannut työryhmä esittää hallintoneuvostolle ehdotuksensa uudesta pääjohtajasta ensi viikon torstaina. Loppusuoralle päässeet ehdokkaat haastateltiin eilen.

12.12.2013 10:47 | Päivitetty 12.12.2013 10:50

Suomen osuuskauppojen keskuskunnan (SOK) pääjohtajan nimi selviää ensi viikolla, SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkarainen kertoo Taloussanomille. S-ryhmässä omistajia edustava hallintoneuvosto kokoontuu torstaina 19. joulukuuta päättämään syksyllä irtisanoutuneen Kuisma Niemelän seuraajasta.

– Esitys tulee ensi viikon hallintoneuvostolle uudesta pääjohtajasta, pääjohtajavalinnasta vastannutta työryhmää johtanut Pikkarainen sanoo.

Niemelä irtisanoutui SOK:n pääjohtajan tehtävästä yllättäen syyskuussa. Hän perusteli päätöstään kaupan murroksella. Kaupan alalla verkkokaupat haastavat perinteiset toimijat.

– Uusiin haasteisiin vastaavan strategian toteuttamiseen tarvitaan aivan uutta virtaa, Niemelä sanoi tiedotteessa 17. syyskuuta.

Niemelän jälkeen pääjohtajan tehtäviä on hoitanut SOK:n liiketoimintojen johtaja Antti Sippola.

Haastattelutohi

Pikkaraisen johtama työryhmä haastatteli eilen "muutamia" kandidaatteja.

– Se tarkoittaa enemmän kuin yhtä ja vähempää kuin viittä, Pikkarainen tarkentaa.

Vahvimpina ehdokkaina on pidetty osuuskauppojen Hämeenmaan ja KPO:n toimitusjohtajia Taavi Heikkilää ja Arttu Lainetta. Pikkarainen kertoi lokakuussa Taloussanomille, että kaikki suunnat ovat avoinna, eikä uutta pääjohtajaa etsitä ainoastaan S-ryhmän sisältä.

S-ryhmä koostuu 20 itsenäisestä osuuskaupasta ja näiden omistamasta SOK:sta ja sen tytäryhtiöistä, joista käytetään nimeä SOK-yhtymä. Ylintä valtaa S-ryhmässä käyttää osuuskunnan kokous.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?