Tohtori Tuho varoittaa asuntokuplasta myös Suomessa

Julkaistu:

Asuntokuplat ovat ilmaantuneet takaisin kartalle monissa maissa, sanoo "Tohtori Tuhona" tunnettu ekonomisti Nouriel Roubini.


Nouriel Roubini kirjoittaa asuntokuplista Project Syndicaten blogissaan.

Hän on huolestunut, sillä asuntokuplat laukaisivat maailmanlaajuisen finanssikriisin vuosina 2008-2009 ja kriisiä seurasi ankara taantuma.

Tuolloin kupla oli Yhdysvaltojen, Britannian, Espanjan, Irlannin, Islannin ja Dubain asuntomarkkinoilla. Kuplia edesauttoi leväperäinen rahoitusmarkkinoiden sääntely ja valvonta sekä alhaiset korot.

– Nyt viisi vuotta myöhemmin, nähdään merkkejä ainakin vaahdosta - jos ei suorastaan kuplista Sveitsin, Ruotsin, Norjan, Suomen, Ranskan, Saksan, Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ja Iso-Britannian asuntomarkkinoilla.

Merkkejä asuntokuplista on Roubinin mukaan myös kehittyvillä markkinoilla kuten Hongkongissa, Singaporessa, Kiinassa ja Israelissa sekä Turkin, Intian, Indonesian ja Brasilian suurkaupungeissa.

Setelipaino käy ja
matalat korot jylläävät


Asuntokuplaa näissä maissa enteilevät nopeasti nousevat asuntojen hinnat, kasvava asuntohintojen suhde tuloihin ja korkea asuntovelkaisuus. Alhaiset korot antavat kuplille potkua. Elvyttävä politiikka työntää markkinoille rahaa, joka nostaa muun muassa asuntojen hintoja.

Keskuspankit ovat hyvin varovaisia käyttämään korkoasetta kuplien näännyttämiseksi. Sen sijaan useimmat maat käyttävät esimerkiksi lainakattojen tyyppisiä rajoituksia ja kireämpää valvontaa keinona torjua asuntomarkkinoiden ”vaahtoamista”.

Roubinin mukaan rajoituksia tarvitaan, mutta ne eivät riitä asuntokuplien torjuntaan niin kauan kun sekä lyhyen että pitkän ajan korot ovat näin alhaalla.

Kupla voi
vielä suurentua


Roubini arvelee, että maailmantalouden uusi asuntokupla ei ehkä puhkea juuri tällä hetkellä, vaan sillä on edelleen mahdollisuus kasvaa löysän rahan sekä inflaatiolta suojautumisen vuoksi.

Roubinin mukaan monissa maissa tilanne onkin kuin hidastettu filmi edellisestä asuntokuplan puhkeamisesta.

– Mitä korkeammat asuntojen hinnat, sen kovempi pudotus ja sitä suurempi haitta taloudelle ja rahoitusmarkkinoille, kun kupla puhkeaa, Roubini kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    2. 2

      Tanskalaispankki lätkäisi miinusmerkkisen talletuskoron – raja 7,5 miljoonassa kruunussa

    3. 3

      KHO määräsi 9 miljoonan euron sakot bussiyhtiöille kartellista – osalle yhtiöistä roima korotus

    4. 4

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    5. 5

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    6. 6

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    7. 7

      OP-ryhmä aloittaa yt-neuvottelut –  irtisanomistarve enintään 250

    8. 8

      1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

    9. 9

      Pihlajalinna leikkaa johdon palkkoja viidellä prosentilla

    10. 10

      Sähkön siirtohintojen korotuspiina jatkuu – Oliko miljardien maakaapelointi paras ja ainoa vaihtoehto? Näin vastaa Elenia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    2. 2

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    3. 3

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    4. 4

      OP-ryhmä aloittaa yt-neuvottelut –  irtisanomistarve enintään 250

    5. 5

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    6. 6

      1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

    7. 7

      KHO määräsi 9 miljoonan euron sakot bussiyhtiöille kartellista – osalle yhtiöistä roima korotus

    8. 8

      Tanskalaispankki lätkäisi miinusmerkkisen talletuskoron – raja 7,5 miljoonassa kruunussa

    9. 9

      Pihlajalinna leikkaa johdon palkkoja viidellä prosentilla

    10. 10

      Tilastokeskus: Työllisyyden kasvu käytännössä pysähtynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

    2. 2

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    3. 3

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    4. 4

      Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

    5. 5

      Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    8. 8

      Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

    9. 9

      Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

    10. 10

      Vietnamista pakolaisena tullut Mr. Hau on työllistänyt kymmeniä: ”Suomi antoi meille kaiken”

    11. Näytä lisää