Poronliha maistuu yhä useammalle ulkomaalaiselle - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Punakuonon syöminen ei enää hirvitä – poro alkoi maistua briteille

"Petteri Punakuonon" syöminen ei ole enää yhtä suuri tabu Britanniassa kuin aiemmin. Suomesta poroa ei tosin viedä, koska kotimainen liha ei riitä edes omiin tarpeisiin.

2.12.2013 21:32 | Päivitetty 2.12.2013 21:30

Eksoottinen poronliha maistuu yhä useammille herkkusuille ympäri maailmaa. Kun joulumatkailijat haluavat edelleen nähdä poroja myös talvisessa luonnossa, poroisäntien on ollut supistettava lihan vientiä ulkomaille, kirjoittaa brittiläinen The Independent-lehti.

Lehti viittaa Ylen viimeviikkoiseen uutiseen, jonka mukaan Suomen poronlihan tuottajat kieltäytyivät äskettäin toimittamasta 100 000 poronruhoa saksalaiselle asiakkaalle.

Independent arvioi, että ulkomainen kysyntä on johtanut poropulaan Suomessa.

Ylen uutisen mukaan porojen teurasmäärä on kuitenkin laskenut usean vuoden ajan ilman selvää syytä. Suomi ei pysty tyydyttämään edes omaa poronlihan tarvettaan, vaan tuo vuosittain noin 10 000 ruhoa Venäjältä.

Poropihvi on Lidlin myyntihitti

Esimerkiksi Britanniassa poro on alkanut maistua kuluttajille. Vielä viisi vuotta sitten huonekalujätti Ikean poronlihaa sisältänyt salami herätti suurta närää. Nykyisin saksalainen päivittäistavaraketju Lidl myy alle kahdeksan punnan hintaisia siperialaisia poropihvejä Britanniassa.

 – Kysyntä on ollut todella hurjaa, kertoi Lidlin PR-johtaja Clare Norman viime kuussa yhdysvaltalaiselle tv-uutiskanava ABC Newsille.

Eksoottiseen ruokaan erikoistunut Kezie myy briteille vuoden ympäri muun muassa poromakkaraa, poropihvejä ja porolihapullia.

Eläinsuojelujärjestöt ovat kuitenkin poronsyöntiä vastaan. Niiden mukaan "kukaan ei pidä ajatuksesta, että söisi Petteri Punakuonoa jouluna". Peta- ja Viva!-järjestöt ovat huolissaan porojen kärsimyksistä teurastuksissa. Niiden mukaan esimerkiksi susia ja karhuja tapetaan porojen suojelemiseksi.

Suomen lisäksi poroja on muualla Pohjois-Euroopassa, Kanadassa, Alaskassa, Pohjois-Aasiassa ja Grönlannissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?