Amerikan alet johtivat nujakointiin – "ei Suomessa"

Julkaistu:

Amerikkalaiset tiedotusvälineet ovat näyttäneet viikonlopun alekauden avauksesta videoita, jossa raivon valtaan ajautuneet kansalaiset tönivät toisiaan alelaarin äärellä. Suomessa ilmiötä ei vielä tunneta.


Yhdysvalloissa joulun myyntisesongin perinteinen aloitus Black Friday eli ”musta perjantai” on lisännyt kauppojen turvajärjestelyjä.

Alennuksista huumaantuneet amerikkalaiset ovat ajautuneet jopa nujakoimaan parhaimmista aletuotteista.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan jotkut ketjut, kuten Wal-Mart, turvautuvat kiintiöihin, jotta ostokiihko ei tulvisi yli äyräiden.

– Aina kun yli 22 miljoonaa ihmistä kerääntyy yhteen, esiintyy käyttäytymistä, josta ei voi olla ylpeä, kommentoi Wal-Martin Yhdysvaltojen toimintojen johtaja Bill Simon.

Viime viikonloppuna poliisi pidätti New Jerseyssä Wal-Martissa naisen, joka oli sylkenyt toisen päälle ja miehen, joka oli kiljunut törkeyksiä toiselle.

Useissa amerikkalaisissa ostoskeskuksissa tavataan mustana perjantaina myös tavallista enemmän päihtyneitä.

Suomessa joukkohysteriaa on tavattu lähinnä Stockmannin Hullujen päivien yhteydessä.

Täällä ei ole samanlaista alekauden yhteislaukausta kuin Yhdysvalloissa, vaikka jotkut kaupat ovat ottaneet mustan perjantain teemaksi mainostamisessaan.

– Tällaista käytöstä ei ole Suomessa, sillä meillä se ei ole samanlainen markkinapäivä kuin Yhdysvalloissa. Jos suuri kauppakeskus avataan, voi olla ruuhkaa, kuten jonoa ja pientä tönimistä, ei muuta, kommentoi Kaupan liiton asiamies Matti Räisänen Taloussanomille.

– Muu häiriköinti liittyy pääsääntöisesti myymälävarkauksiin. Jokainen myymälävarkaus, jossa varas jää kiinni, on tietynlainen häiriötilanne, Räisänen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    3. 3

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    4. 4

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    5. 5

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    6. 6

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    7. 7

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    8. 8

      Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

    9. 9

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    10. 10

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    3. 3

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    4. 4

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    5. 5

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    6. 6

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    7. 7

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    8. 8

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    9. 9

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    10. 10

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    3. 3

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    5. 5

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    6. 6

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    7. 7

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    8. 8

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    9. 9

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    10. 10

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    11. Näytä lisää