Asuntolainojen korko laski hiukan, kulutusluottojen nousi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kohta asuntolainoissa on enää yksi viitekorko

Asuntolainojen viitekorot laskivat hitusen, mutta lainojen otto hiipuu, kun asuntomarkkinat ovat alamaissa.

29.11.2013 15:32 | Päivitetty 29.11.2013 15:30

Uusien asuntolainojen keskikorko oli lokakuussa 2,03 prosenttia, Suomen Pankki kertoo kuukausitiedotteessaan. Korko oli hitusen laskenut syyskuusta, jolloin keskikorko oli 2,06. Asuntomarkkinoiden hiipuminen näkyi lainanotossa, sillä kotitaloudet nostivat viime kuussa uusia asuntolainoja 0,3 miljardia euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin lokakuussa. Lainoja otettiin 1,4 miljardin euron edestä.

Euromääräisten asuntolainojen kanta oli lokakuun lopussa 88,2 miljardia euroa. Lainojen keskikorko 1,46 prosenttia. Asuntolainakannan vuosikasvu hidastui edelleen 2,8 prosenttiin.

Kotitalouslainoista oli kulutusluottoja 13 miljardia euroa ja muita lainoja 15 miljardia euroa. Kulutusluottojen keskikorko oli 4,34 prosenttia, hieman enemmän kuin syyskuussa (4,29).

Euribor-korot ovat kasvattaneet suosiotaan uusien asuntolainojen viitekorkoina viimeisen vuoden ajan. Lokakuussa jo 95 prosentissa uusista asuntolainoista oli euriboriin sidottuja. Suosituin oli 12 kuukauden euribor, jonka osuus oli lähes 60 prosenttia.

Kiinteään korkoon sidottiin vain kaksi prosenttia asuntolainoista, viisi prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pankkien omien prime-korkoisren lainojen osuus oli vajaat kolme prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?