Fedin ex-johtaja ei näe USA:ssa pörssikuplaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Greenspan ei näe USA:ssa pörssikuplaa

Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin eläkkeelle siirtynyt johtaja Alan Greenspan sanoo, että osakekurssit eivät ole ylikuumentuneet Yhdysvalloissa. Liittovaltion talouden hän ennustaa kasvavan vain pari prosenttia ensi vuonna.

29.11.2013 12:37 | Päivitetty 29.11.2013 13:31

Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin entisen pääjohtajan Alan Greenspanin (87) mielestä ennusteet liittovaltion ensi vuoden 2,6–3 prosentin talouskasvusta ovat yläkanttiin.

Greenspan ennustaa korkeintaan kahden prosentin suuruista kasvua.

Ennätyskorkeuksiin nousseessa New Yorkin pörssissä hän ei näe ylikuumenemisen merkkejä.

– Mielestäni meillä ei ole osakemarkkinoilla yliarvostusta. Kupla voi kehittyä myöhemmin, mutta tällä hetkellä sitä ei vielä ole, Greenspan sanoi Bloomberg-tv:n haastattelussa

Keskuspankki Fediä vuosina 1987–2006 johtanut Greenspan perustelee näkemyksensä sillä, että kurssien voimakas nousu on korjausliike syksystä  2007 alkaneelle matalapaineelle.

– Kurssit nousevat keskimäärin seitsemän prosenttia vuodessa. Nyt ne eivät ole nousseet vuosiin, sanoo Greenspan.

Tänä vuonna New Yorkin pörssin S&P 500 -indeksi on noussut noin 27 prosenttia, mikä on vahvin nousu sitten vuoden 1998. Maaliskuussa S&P 500 saavutti vuoden 2007 huippunsa.

Keskiviikkona indeksi nousi kaikkien aikojen ennätyslukemiinsa 1 807 pisteeseen. Suuryhtiöiden Dow Jones -indeksi teki myös ennätyksensä 16 097 pistettä.

Epävarmuus ja pankitkasvun jarruja

Entinen Fed-johtaja odottaa ensi vuodelle noin kahden prosentin suuruista talouskasvua Yhdysvalloissa. Bloombergin haastattelemien ekonomistien konsensusennusteen mukaan ensi vuoden kasvu olisi 2,6 prosenttia.

– On ilmiselvää että talous on piristymässä, mutta ilmapiiri on edelleen epävarma ja se tulee jarruttamaan kasvua. Myös pankkijärjestelmän epäkohdat painavat taloutta, sanoo Greenspan.

Greenspanin mielestä pankkijärjestelmän ongelmia ovat pankkien suuri koko ja tehoton toiminta. Hän ei kuitenkaan halua nimetä moittimiaan pankkeja.

Fedin uusi pääjohtaja Janet Yellen on Greenspanin mukaan erinomainen valinta. Yellenin vaikein tehtävä tulee olemaan pankin taseen hallitseminen, sillä määrällinen elvytys on kasvattanut taseen 3900 miljardiin dollariin.

– Nyt on aika alkaa keventää tasetta. Prosessi tulee nostamaan korkotasoa ennalta tuntemattoman määrän, mikä on aina Fedin politiikalle haastavaa, sanoo Greenspan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?