Huawei ei luvannut ministerille lisää työpaikkoja Suomeen

Julkaistu:

Liikenne- ja viestintäministeri Pia Viitasen Kiinan-vierailu ei tuonut uusia työpaikkoja Huawein Suomen-tutkimusyksikköön.


Kiinalainen elektroniikkajätti Huawei lähetti maanantaina tiedotteen, jonka mukaan yhtiö "vahvisti sitoutumisensa tutkimis- ja kehittämisinvestointeihin Suomessa asunto- ja viestintäministeri Pia Viitasen (sd.) vieraillessa yhtiön pääkonttorissa".

Tiedote ymmärrettiin monin paikoin väärin ilmoitukseksi uusista työpaikoista. "Sitoutumisen vahvistaminen" tarkoittaa todellisuudessa sitä, että Huaweilla ei ollut uutisia kerrottavanaan. Yhtiö kertoi jo viime joulukuussa palkkaavansa Suomessa 100 ihmistä. Luku ei ole vajaassa vuodessa muuttunut mihinkään.

Keskusteluissa mukana ollut ylijohtaja Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriön viestintäpolitiikan osastolta myöntää, ettei Huaweilla ollut mitään uutta kerrottavaa Suomen suhteen.

– Uutta ei tullut, Ristola toteaa.

Ristola pitää kuitenkin Kiinassa käytyjä keskusteluja hyvänä. Hän uskoo, että edellytyksiä Huaweinkin suurempaan läsnäoloon Suomessa on. Hän odottaa uutisia jatkossa.

– Suomessa voidaan esimerkiksi tehdä laajempaa taajuustutkimusta kuin muissa kehittyneissä maissa, Ristola huomauttaa.

Huawein ohella suomalaisseurue tapasi useiden muiden kiinalaisyritysten johtoa. Ministerin seurueessa oli virkamiesten ohella noin 20 hengen kokoinen kaupallinen seurue.

– Ministeri avaa ovia, joista yritysten on mentävä sisään, Ristola selitti. 

Ylitarkastajan mukaan vierailujen anti tulee usein näkyväksi viiveellä.

Ristolan mukaan keskusteluissa ei sivuttu urkintakohua, johon Huaweinkin nimi on toisinaan yhdistetty.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    2. 2

      Isot pörssi­voitot yhdistettiin Trumpin puheisiin – pörssi ja asian­tuntijat kumosivat väitteet

    3. 3

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    4. 4

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    5. 5

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    6. 6

      Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

    7. 7

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    8. 8

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    9. 9

      Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

    10. 10

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    2. 2

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    3. 3

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    4. 4

      Isot pörssi­voitot yhdistettiin Trumpin puheisiin – pörssi ja asian­tuntijat kumosivat väitteet

    5. 5

      Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

    6. 6

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    7. 7

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    8. 8

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    9. 9

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    10. 10

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    7. 7

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    8. 8

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    11. Näytä lisää