Oikeusministeriö puuhaa internet-äänestystä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Oikeusministeriö puuhaa internet-äänestystä

Oikeusministeriö alkaa valmistella internetin kautta tapahtuvaa äänestämistä.

18.11.2013 13:09 | Päivitetty 18.11.2013 13:09

Oikeusministeriö kertoi perjantaina asettaneensa työryhmän valmistelemaan ehdotukset nettiäänestyksen mahdollistamisesta vaaleissa. Lisäksi mietitään kunnallisen neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestämisestä sähköisesti.

Tiedotteen mukaan työryhmä kartoittaa nettiäänestyksen eri ratkaisuja ja niiden soveltumista Suomen vaaleihin. Ilmeisesti kuitenkin sillä painotuksella, että nettiäänestys toteutuu tavalla tai toisella.

Tarkoituksena on "kehittää perinteisten äänestystapojen rinnalle mahdollisuus äänestää netissä eri välineillä (tietokone, tabletti, kännykkä)", jotta etenkin nuoriso saataisiin äänestämään entistä aktiivisemmin. (Toisaalta vaikutus voi olla osin jopa päinvastainen, jos vaalien arvokkuus ja uskottavuus kokee kolauksen vanhemman väestön keskuudessa).

Käytössä presidentinvaaleissavuonna 2018?

Ehdotuksen nettiäänestyksen teknisistä ratkaisuista sekä tarvittavista lainmuutoksista on oltava valmis viimeistään tammikuun lopussa vuonna 2015.

Tiedotteessa kummastuttaa ajatus, että nettiäänestys voitaisiin ottaa käyttöön ehkä jo vuoden 2018 presidentinvaalissa. Sähköisellä äänestämisellä on nimittäin Suomessa kehno historia, kun "pelkät" kunnallisvaalit osittain epäonnistuivat vuonna 2008. Kolmen kunnan äänestyspaikoilla oli mahdollista käyttää sähköistä äänestyslaitetta, mutta lopputuloksena yli kaksisataa sähköistä ääntä jäi kirjaamatta. Vaalit piti uusia kyseisissä kunnissa.

Internet-äänestämiseen liitetään vieläkin enemmän pelkoja esimerkiksi tietoturvasta ja äänestäjien painostamisesta valitsemaan tietty ehdokas tai vaikka puolue. Siksi voisi ajatella, että sähköinen äänestys missä tahansa muodossa "ajettaisiin sisään" mieluummin jossain muussa yhteydessä kuin presidentin- tai eduskuntavaaleissa.

Hallitus linjasi sähköisestä äänestämisestä luopumista toistaiseksi tammikuussa 2010.

Oikeusministeriön työryhmä laatii ehdotuksen myös kunnallisesta neuvoa antavasta kansanäänestyksestä netissä ja kansanäänestystä koskevan aloitteen laatimisesta ja allekirjoittamisesta sähköisesti tietoverkon välityksellä. Nämä ehdotukset tulee tehdä jo ensi toukokuun loppuun mennessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?