Vapaavuori: Suomalaisomistus tärkeää Fennovoimassa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Vapaavuori: Suomalaisomistus tärkeää Fennovoimassa

Elinkeinoministerin mukaan on tärkeää, että Fennovoimassa säilyy tarpeeksi suuri suomalaisomistus.

14.11.2013 17:09 | Päivitetty 14.11.2013 20:33

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) pitää tärkeänä, että suomalaisomistus säilyy vahvana Pyhäjoelle ydinvoimalaa kaavailevassa Fennovoimassa.

Yhtiö ilmoitti tänään, että sen omistuksesta on varattu 84 prosenttia.Tästä reilu puolet on suomalaisilla. Venäläiselle Rosatomille on suunniteltu kolmanneksen omistusta Fennovoimasta.

– Fennovoiman hanke on suunniteltu suomalaisten energiatarpeisiin. Jo tämän takia on tärkeää, että hankkeessa säilyy selvä suomalainen enemmistöomistus. On hieman surullista nähdä, että eduskunnasta asti haetusta valtuutuksesta huolimatta osa osakkaista on jättäytynyt sivuun hankkeesta, Vapaavuori toteaa tiedotteessa.

– Osakkaat joutuvat toki punnitsemaan suurta rahallista sitoutumista erityisesti tällaisessa vaikeassa taloustilanteessa. On kuitenkin syytä mieltää, että kyse on todella pitkäaikaisesta ja -vaikutteisesta investoinnista.

Vapaavuoren mukaan Fennovoiman ilmoitus osoittaa kuitenkin, että hanke on selvästi etenemässä kohti laitostoimitussopimusta.

– Kyse on kansallisesti erittäin tärkeästä hankkeesta. Luonnollisesti hanke on tärkeä energiapolitiikan kannalta, mutta sillä on lisäksi erittäin laaja elinkeinopoliittinen merkitys. Hanke on Suomen suurin vireillä oleva investointi ja se on iso työllistäjä. Myös hankkeen aluepoliittinen merkitys on suuri, Vapaavuori toteaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?