SP:n Liikanen: Isotkin pankit on voitava pilkkoa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

SP:n Liikanen: Isotkin pankit on voitava pilkkoa

Pankki- ja finanssisektori kaipaa lisää uudistuksia, jotta talous pyörisi vakaalla pohjalla, arvioi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Uudistustyössä pitää keskittyä pitkän aikavälin hyötyihin, ei alkuvaiheen kuluihin.

14.11.2013 16:16 | Päivitetty 14.11.2013 16:13

Finanssikriisi on johtanut uudistuksiin pankkien sääntelyssä, mutta rakenteellisia muutoksia tarvitaan lisää, arvioi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

– Sääntelyuudistukset ovat vieneet meitä eteenpäin, mutta eivät tarpeeksi. Pankkien hallinta ja valvonta sekä pilkkominen on edelleen liian vaikeaa, Liikanen sanoi Euroopan pankkiviranomaisen (EPV)  työryhmän kokouksessa pitämässään puheessa Suomen Pankin verkkosivujen mukaan. 

Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan erityisesti vähentämään pankkien monimutkaisuutta ja keskinäisriippuvuutta. Sääntelyuudistukset ovat tärkeitä myös talouskasvun ja taloudellisen vakauden takia.

Liikanen kuitenkin sanoi, ettei kukaan tiedä, mikä on sopiva koko pankki- tai finanssisektorille.

– Mutta voimme sentään vähentää vääristyneitä kannustimia, jotka voisivat johtaa liialliseen kasvuun ja riskinottoon, hän sanoi.

Eroon pitäisi päästä etenkin oletuksista, joiden mukaan jotkin pankit olisivat liian suuria kaatumaan. Liikasen mukaan nyt tarvitaankin vielä muutoksia, joiden jälkeen suuriakin pankkeja voidaan tarvittaessa pilkkoa.

Pääjohtaja myönsi, että uudistukset ovat kunnianhimoisia.

– Lyhyellä aikavälillä muutoksista koituu kustannuksia pankkisektorille, mutta meidän täytyy keskittyä pitkän aikavälin hyötyihin, Liikanen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?