Verotiedot 2012: Nämä yritykset irtisanoivat, miten oli veronmaksun laita? - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nämä yritykset irtisanoivat, miten oli veronmaksun laita?

Irtisanomiset kertovat usein yrityksen ongelmista, mikä näkyy myös verotettavissa tuloissa. Lue, miten Suomen viime vuoden kymmenen suurinta yksityisen sektorin irtisanojaa maksoi veroja.

1.11.2013 14:01 | Päivitetty 1.11.2013 13:48

Viime vuonna oli synkkä vuosi työmarkkinoilla, kun työpaikkansa menetti lähes 23 000 työntekijää. Luku on peräisin SAK:n tilastoista, joita keskusjärjestö on kerännyt muun muassa lehtitietojen perusteella.

Irtisanojalla menee usein huonosti, mistä pitäisi myös verotietojen kertoa. Jos yritys on ollut tappiollinen, ei sillä ole ollut verotettavia tuloja, eikä yritys ole siten voinut maksaa veroja.

1. Näin oli esimerkiksi teknologiayhtiö Nokian laita. Nokia päätti viime vuoden yt-neuvotteluissa irtisanoa Suomesta yhteensä 3 700 työntekijää. Emo-Nokia oli viime vuonna tappiolla eikä yhtiöllä ollut sen vuoksi verotettavaa tuloa Verohallinnon verotietojen mukaan viime vuonna lainkaan.

2. Tytäryhtiö Nokia Solutions and Networks (NSN), tuolloin vielä Nokia Siemens Networks, päätti irtisanoa Suomesta yhteensä 624 henkeä. NSN:n verotettavat tulot olivat 9,1 miljoonaa euroa, mutta  veroja yhtiö ei maksanut lainkaan.

3. Tietotekniikan palveluyhtiö Tieto on jatkanut irtisanomisiaan myös tänä vuonna. Viime vuonna Tieto päätti 545 henkilön irtisanomisesta ja maksoi veroja Suomeen 8,5 miljoonaa euroa. Verotettavaa tuloa Tiedolla oli 36,2 miljoonaa euroa ja veroprosentti oli 23,5.

4. Lentoyhtiö Finnair oli Suomen neljänneksi suurin yksityisen sektorin irtisanoja viime vuonna, kun yhtiö ulkoisti tehtäviään. Finnair oli taloudellisissa vaikeuksissa, ja yhtiöllä oli konsernin tuloslaskelman mukaan verotettavaa tuloa vain 16,5 miljoonaa euroa. Veroa siitä Finnair maksoi 4,7 miljoonaa euroa. Verohallinnon tiedoista Finnairin verotietoja ei löytynyt.

5. Suurirtisanojiin kuuluu myös konkurssin tehnyt FNSteel. Teräsyhtiön konkurssi vei työpaikan 450:ltä, eikä konkurssiyhtiö maksanut luonnollisesti veroja.

6. Suurimpien irtisanojien listalla kuudentena on 400:n vähentämisestä päättänyt konepajakonserni Metso. Yhtiöllä oli verotettavaa tuloa 25,8 miljoonaa, ja veroja Metso maksoi 6,1 miljoonaa euroa.

7. Myös metsäyhtiö UPM-Kymmene päätyi yt-neuvotteluissa jättipotkuihin. UPM:n verotettavat tulot olivat 335 589 369 euroa. Veroihin tästä irtosi 82 miljoonaa euroa.

8. ja 9. Tietotekniikan palveluyhtiöt Accenture ja Logica kuuluivat myös suurirtisanojiin. Accenture päätti irtisanoa 282 henkeä ja Logica 250 henkeä. Verotettavat tulot Accenturella olivat 151 miljoonaa euroa ja CGI Holdings Suomi -nimellä toimivalla Logicalla 10,1 miljoonaa euroa, ja maksetut verot 36,7 ja 2,7 miljoonaa euroa.

10. Kymmenen suurimman irtisanojan sakkiin nousi myös finanssitalo OP-Pohjola. Potkut pankki- ja vakuutusyhtiö antoi 247 hengelle. OP-Pohjola kuului kuitenkin Suomen suurimpiin veronmaksajiin. Ryhmä koostuu useasta osasta, ja niiden yksilöiminen verohallinnon tiedoista on hankalaa. Oman vuosikertomuksensa mukaan OP-Pohjola maksoi erilaisia tuloveroja yhteensä 119 miljoonaa euroa 601 miljoonan euron tuloksesta.

Vuoden 2012 verotiedot löytyvät täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?