Britannia aikoo ottaa velkaa islam-lainalla, jolle ei makseta korkoa

Julkaistu:

Britannia kaavailee islamilaista lakia noudattavan velkakirjan liikkeellelaskua. Taustalla ovat suunnitelmat tehdä Lontoon Citystä merkittävä islamilaisen rahoituksen keskus maailmassa.


Britannia aikoo laskea liikkeelle ensimmäisenä ei-islaminuskoisena maana islamilaista lakia noudattavan velkakirjan. Britannian pääministerin David Cameronin ja valtiovarainministeri George Osbornen on määrä esitellä suunnitelmat islamilaisen joukkovelkakirjan liikkeellelaskusta tänään. Asiasta kertovat muun muassa talouslehti Financial Times ja Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Brittijohtajien tavoitteena on tehdä Lontoon pankkikeskuksesta Citystä islamilaisen rahoituksen keskus länsimaissa. Aiemmin Britannia on houkutellut kiinalaispankkeja maahan. Rahoitusalan merkitys Britannian kansantaloudelle on suuri.

Valtiovarainministeri Osborne toivoo, että 200 miljoonan punnan eli noin 233 miljoonan euron velkakirja eli sukuk käynnistäisi kehityksen, joka tekisi Lontoosta johtavan rahoituskeskuksen sharia-lain mukaisessa finanssiteollisuudessa. Islamilaisen lain mukaan järjestettyjen rahoitusmarkkinoiden arvo on maailmanlaajuisesti noin 1 000 miljardia dollaria eli noin 723 miljardia euroa, Financial Times kirjoittaa.

Britannian ensimmäinen sukuk-laina on määrä laskea liikkeelle ensi vuonna.

BBC:n mukaan pääministeri Cameron uskoo islamilaisen rahoituksen arvon kasvavan jopa 1 300 miljardiin puntaan ensi vuoden aikana. Kasvu on ollut nopeaa. Viimeisten seitsemän vuoden aikana islamilainen finanssiala on kasvanut peräti 150 prosenttia.

Maailman islamilaisen talousfoorumin (WEIF) kokouksessa Lontoossa tänään puhuvan Cameronin odotetaan kertovan tavoitteestaan nostaa Lontoo Dubain rinnalle yhdeksi islamilaisen rahoituksen pääkaupungeista koko maailmassa.

BBC:n mukaan Cameron aikoo esitellä myös islamilaisen indeksin Lontoon pörssissä.

Islamilaisen lain mukaan velkakirjoista ei saa periä korkoa. Liiketoimien pitää perustua reaalitalouteen, eivätkä ne saa sisältää laittomuuksia sharia-lain mukaan kuten uhkapeliä tai alkoholia.

Islamilaisten velkakirjojen tuotto perustuu velkakirjaan sidotun omaisuuserän, esimerkiksi asunnon, tuottoihin. Britannian sukuk-lainassa velkakirjalle maksetaan luultavasti Britannian valtion kiinteistöjen vuokratuotoista.

Britannia on harkinnut islamilaisen velkakirjan liikkeellelaskua vuodesta 2007.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    3. 3

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    4. 4

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    5. 5

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    6. 6

      EKP:n Draghin elvytyspuheet sytyttivät sanasodan Trumpin kanssa

    7. 7

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    8. 8

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    9. 9

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    10. 10

      Timo, 33, on rakentanut Osloon jo yli 100 suomalaista luksussaunaa ja kertoo nyt, miten norjalainen saunoo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    6. 6

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät – Pohjoismaihin syntyy kolmen miljardin euron digijättiläinen

    9. 9

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    10. 10

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    4. 4

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    7. 7

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    8. 8

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    9. 9

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    10. 10

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    11. Näytä lisää