Tupon takaraja lähenee – SAK haluaa ilmailun mukaan

Tupo on jo lähellä, ja neuvottelujen tiellä aiemmin ollut kiista Finnairin työehdoista on osittain ratkennut. Myös kunta-, rahoitus- ja kaupan ala ovat päässeet sopimukseen työehdoista.

| Päivitetty

Lentoyhtiö Finnairin ja sen työntekijäliittojen työehtosopimusneuvottelut ovat olleet yksi työmarkkinasovun suurimmista esteistä. Hieman ennen kello yhtä Ammattiliitto Pro ja Finnair ovat päässeet sopuun lentomekaniikkojen ja lentovirkailijoiden työehdoista.

Ylen uutisten puoli kahden jälkeen iltapäivällä tulleiden tietojen mukaan kesken olevat Finnairin sopimukset siirretään valtakunnansovittelijan ratkaistaviksi.

SAK kertoi puoli viiden aikaan, että sen hallitus pitää tupo-ratkaisua osaltaan kattavana. SAK on valmis allekirjoittamaan ratkaisun, kunhan ilmailualalle syntyy sopu.

Hieman ennen puoli kahta iltapäivällä Kuntatyönantajat ja kunta-alan sopimusjärjestöt kertoivat päässeensä sopimukseen kunta-alan virka- ja työehtosopimuksista. Kuntasopimuksessa ovat mukana opettajat ja lääkärit. Kunta-alan sopimusten piirissä on yhteensä 437 000 henkilöä.

Rahoitusalalle Pron ja Finanssialan keskusliiton välinen sopimus syntyi puolestaan kello kahden jälkeen. Kaupan alan – samoin kuin vakuutusalan – sopu saavutettiin kello neljän jälkeen.

Noin puoli neljän aikaan Erto kertoi hallituksensa hyväksyneen useita neuvottelutuloksia, muun muassa autoliikennealan toimihenkilöille.

Työnantaja- ja työntekijäpuolen on määrä päästä tänään sopuun palkkaratkaisusta eli niin sanotusta tuposta. Vielä aamulla neuvotteluissa olivat auki muun muassa kaupan ala ja kuljetusala, mutta molempien alojen neuvottelut vietiin maaliin ennen puolta päivää.

Ammattiliitto Pron ja Finnairin neuvottelut katkesivat keskiviikkona. Tuolloin Finnair uhkasi Pron mukaan irtisanoutua työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimasta työllisyys- ja kasvusopimuksesta, jos työntekijät eivät suostu yhdistämään 60 miljoonan euron säästöohjelmaa osaksi tupoa. Pro puolestaan uhkasi irtautua palkkaratkaisusta, jos säästösopimus kytketään osaksi tupoa.

Metsäteollisuuden sopimusaloista neuvottelutilanne on auki vielä mekaanisessa metsäteollisuudessa ja puusepänteollisuudessa.

Aamulla Ylen aamu-tv:ssä keskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi, että 80–90 prosenttia ammattiliitoista on oltava työmarkkinaratkaisussa mukana, jotta keskitetty ratkaisu on riittävän laaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?