"Naiset käyttävät tekniikkaa – mikseivät he myös suunnittelisi sitä"

Julkaistu:

Haastattelu
Jos naisia halutaan teknologia-alalle, heitä pitäisi rohkaista jo kouluvuosina. Näin sanoo Harini Gokul, joka toimii markkinointijohtajana Microsoftin Länsi-Euroopan organisaatiossa.


On tärkeää ympäröidä itsensä oikeilla ihmisillä. Harini Gokul korostaa asiaa heti haastattelun aluksi ja palaa siihen useita kertoja.

Jos huomio kiinnitetään vain siihen, kuinka naisia löydettäisiin johtoryhmiin, ongelmaa ratkaistaan väärästä päästä. Naisille reitti teknisille aloille ei ole selvä ja luonteva, ja siksi tyttöjä ja nuoria naisia pitäisi rohkaista alusta lähtien.

– Minulla oli aina hienoja esikuvia. He sanoivat minulle, että voin tehdä mitä ikinä haluan, Gokul sanoo Taloussanomien haastattelussa.

Hän kävi puhumassa tiistaina Women in Tech -tapahtumassa Otaniemessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Alussa tarvitaan
tukea


– Se on ollut hauska seikkailu, Gokul aloittaa, kun häntä pyytää kertomaan urastaan.

– Joskus asiat vain menevät paremmin kuin edes suunniteltiin. Elämäni on esimerkki siitä.

Etelä-Intiasta kotoisin olevan Gokulin äiti oli fysiikanopettaja ja isä insinööri. He kannustivat tytärtään tekemään ja tutkimaan.

– Olin utelias lapsi. Kyselin jatkuvasti, miksi. Se auttaa insinöörin työssä ja liike-elämässä ja kaikessa muussakin.

Suurimmiksi esikuvikseen Gokul nimeää äitinsä ja tätinsä, jotka 1960-luvun Intiassa hankkivat kaksi maisterintutkintoa ennen kuin menivät naimisiin.

– Heihin verrattuna en ole mitään.

Koulussa Gokulilla oli onni saada opettajia, jotka eivät tehneet eroa tyttöjen ja poikien välille. Kaikkien odotettiin lukevan matematiikkaa ja oppivan sitä yhtä hienosti.

Myös opiskeluaikoina Gokul kohtasi ihmisiä, jotka tunnistivat hänen taipumuksensa ja ehdottivat mahdollisia urapolkuja. Samanlaista tukea hän toivoo kaikille nuorille. Että heille osoitettaisiin mahdollisuuksia, joita he eivät itse tulisi ajatelleeksi.

Nyt 38-vuotias Gokul opiskeli insinööriksi Intiassa ja lähti sitten tekemään jatkotutkintoa Yhdysvaltoihin. Ja jäi töihin, ensin pienempään konsulttiyhtiöön, sitten IBM:lle ja lopulta Microsoftille. Kun hän halusi muuttaa Eurooppaan, yhtiöstä löytyi sopiva tehtävä.

Syrjintää hän ei ole kohdannut, ei opintojensa aikana eikä urallaan. Ketään ei ole kiinnostanut työkaverin sukupuoli, ihonväri tai se, että tämän nimi on hiukan hankalampi ääntää.

– Minulla ei ole sellaisia tarinoita. Minusta tuntuu, että minua on aina arvioitu saavutusteni perusteella.

Naiset käyttäjistä
tekijöiksi


Insinööritaustasta on hyötyä, vaikka Gokul työskentelee nykyään markkinoinnissa.

– Insinööriopinnot kehittivät ajatteluani kurinalaiseksi ja järjestelmälliseksi. Siitä on hyötyä, mitä ikinä tekeekään.

Gokul on innoissaan alastaan. Toisaalta hän sanoo olevansa yleensäkin innostunut ja intohimoinen tyyppi. Helppo uskoa.

Teknologia on muuttumassa kuluttajalähtöisemmäksi, ja se naisten olisi hyvä huomata.

– Suuri osa kuluttajista on naisia. Miksi emme sitten ottaisi vastaan mahdollisuutta olla mukana tuotteiden luomisessa?

Microsoftilla asia ymmärretään, Gokul sanoo. Jos tuote todennäköisesti vetoaa pitkälti naisiin, miksipä ei palkattaisi naisia myös kehittämään sitä.

Toinen alan suurista trendeistä on yhteisöjen nousu.

– Naiset ovat hyviä yhteisöjen luomisessa. Tänä päivänä taito on ehkä suuremmassa käytössä kuin koskaan ennen.

Hankalinta uralla on ollut valita lukuisista mahdollisuuksista. Lähivuosina kiinnostavimmat tilaisuudet nähtäneen laitteiden, pilvisovellusten ja yhteisöpalveluiden risteyskohdassa.

– Teknologiassa ainoa pysyvä asia on muutos. Kristallipalloa ei ole, ja juuri siksi tämä on niin hauska ala.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lomalennon lähtö muuttui tuntien hikiseksi piinaksi – perheen­äiti Heini valitti ja sai 3 600 euron korvauksen

    2. 2

      Wärtsilältä suur­investointi Vaasaan – 200 miljoonaa euroa

    3. 3

      Täysi matkustaja­koneellinen oikeutettu korvauksiin: vain muutama hakee – lue ohjeet valituksen tekemiseen

    4. 4

      Mäntyharjulla on kenties maailman erikoisin kauppa: Auki yöllä, ei myyjiä, maksaminen vapaa­ehtoista

    5. 5

      Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

    6. 6

      Yhdestä tehtaasta tuli yksikön syntipukkiosasto – ”Viholliskuvien syntyminen on tapa aiheuttaa pelkoa”

    7. 7

      Ähtärin eläinpuistossa käynnissä yt-neuvottelut

    8. 8

      Työllisyysaste hipoo hallituksen tavoitetta – työttömyys väheni viime vuodesta

    9. 9

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    10. 10

      Cheekin levy-yhtiö takoo huikeita voittoja – osinkoja yli 500 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomalennon lähtö muuttui tuntien hikiseksi piinaksi – perheen­äiti Heini valitti ja sai 3 600 euron korvauksen

    2. 2

      Mäntyharjulla on kenties maailman erikoisin kauppa: Auki yöllä, ei myyjiä, maksaminen vapaa­ehtoista

    3. 3

      Ähtärin eläinpuistossa käynnissä yt-neuvottelut

    4. 4

      Wärtsilältä suur­investointi Vaasaan – 200 miljoonaa euroa

    5. 5

      S-ryhmä jättää työhakemuksista pois kolme asiaa – johtaja: haastatteluun kutsutaan osaamisen perusteella

    6. 6

      Japanilaisyhtiö satsaa Suomeen: Jopa 200 saa töitä – koulutusta ei tarvita hakiessa

    7. 7

      Täysi matkustaja­koneellinen oikeutettu korvauksiin: vain muutama hakee – lue ohjeet valituksen tekemiseen

    8. 8

      Työllisyysaste hipoo hallituksen tavoitetta – työttömyys väheni viime vuodesta

    9. 9

      Hallituksen työtavoite on ”hiuskarvan päässä” – ekonomisti arvioi, että aktiivimalli auttaa

    10. 10

      Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    2. 2

      Mäntyharjulla on kenties maailman erikoisin kauppa: Auki yöllä, ei myyjiä, maksaminen vapaa­ehtoista

    3. 3

      Onko sinulla rahanarvoista rahaa jemmassa? Nämä markat ja pennit voivat olla jopa tuhansien eurojen arvoisia

    4. 4

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    5. 5

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    6. 6

      Lomalennon lähtö muuttui tuntien hikiseksi piinaksi – perheen­äiti Heini valitti ja sai 3 600 euron korvauksen

    7. 7

      Japanilaisyhtiö satsaa Suomeen: Jopa 200 saa töitä – koulutusta ei tarvita hakiessa

    8. 8

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    9. 9

      S-ryhmä jättää työhakemuksista pois kolme asiaa – johtaja: haastatteluun kutsutaan osaamisen perusteella

    10. 10

      Aktiivimallin leikkuri iski – näin moni työtön aktivoitui

    11. Näytä lisää