Ottaisinko lainaa työnantajalta? - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ottaisinko lainaa työnantajalta?

Henkilökunta- tai työsuhdelaina voi olla houkutteleva etu – varsinkin jos lainaa saa olemattomalla tai hyvin pienellä marginaalilla. Etuna laina voi päihittää jopa pienen palkankorotuksenkin.

23.9.2013 6:01 | Päivitetty 20.9.2013 17:03

Pankeissa ja vakuutusyhtiöissä on ollut pitkään tapana antaa omille työntekijöille asuntolainaa normaalia lainakorkoa edullisemmin. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että lainamarginaalit ovat olleet normaalia pienempiä.

– Meillä henkilökunta saa tällä hetkellä lainaa ilman marginaalia. Henkilökuntalainat on sidottu viitekorkoon. Korkein lainamäärä, jonka voi saada on 250 000 euroa, kertoo Handelsbankenin Suomen toimintojen johtaja Nina Arkilahti.

Henkilökuntalainan korkoetu on työntekijälle veroton, mikäli asuntolainasta on veloitettu vähintään viitekoron eli vaikka esimerkiksi 12 kuukauden euriborin verran.

Arkilahden mukaan on mahdollista, että jatkossa edun suuruus muuttuu. Pankki kun ei saa itsekään lainaa viitekorolla.

Vielä jokunen aika sitten henkilökunnan korkoedusta ei ollut kovinkaan paljon hyötyä, koska tavallisiltakin asiakkailtakin perityt marginaalit olivat varsin pieniä.

Nyt marginaalit ovat kuitenkin leventyneet, ja lainaedun arvo on siten suurentunut.

– Marginaaliedun merkitys korostuu, koska korkotaso on niin matala, sanoo Nordean Suomen henkilöstöjohtaja Riikka Laine-Tolonen.

Laine-Tolonen ei halua kommentoida nordealaisten marginaaliedun täsmällistä kokoluokkaa, mutta kertoo sen olevan yleistä tasoa alempi.

– Luottopolitiikka henkilökunnan asuntolainoissa on täysin samanlainen kuin muillekin asiakkaille. Arvioimme takaisinmaksukykyä ja vakuusasemaa.

Laine-Tolosen mukaan henkilökunnan into ottaa lainoja heijastelee koko asuntolainamarkkinan käyttäytymistä. Tänä vuonna henkilökuntalainoja on myönnetty aiempaa vähemmän, koska asuntokauppojakin on tehty vähemmän.

Jopa puolitoista prosenttiyksikköä

Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemän selvityksen mukaan pankkien uusien lainojen marginaalit ovat keskimäärin 1,59 prosenttia.

Hyöty voi siis tällä hetkellä olla jopa yli puolitoista prosenttiyksikköä, mikäli pankki ei peri lainkaan marginaalia työntekijälleen myöntämästään lainasta.

Marginaalimuutosten lisäksi henkilökuntalainat ovat myös verotuksellisesti edullisempia kuin muutama vuosi sitten.

Vielä ennen vuotta 2010 tullutta lainmuutosta henkilökuntalainat piti sitoa Suomen pankin peruskorkoon. Lakia muutettiin niin, että viitekorko voi olla myös euribor tai pankin oma prime-korko.  

Olisiko lainaetu parempi kuin palkankorotus?

Etu saattaa olla jopa pienen palkankorotuksen arvoinen. Suomen Rahatieto laski Taloussanomille millaista palkankorotusta henkilökuntalainan korkoetu vastaisi.

Esimerkkinä on henkilö, joka ansaitsee 3000 euroa kuukaudessa. Laskimme hänen nettotulonsa vuodessa sekä vuoden nettotulot vähennettynä lainakustannuksilla. Nettotuloissa näkyy tuloverojen, eläke- ja työttömyysmaksujen lisäksi myös alijäämähyvityksen vaikutus.

Otimme vaihtoehdoiksi eri asuntolainamääriä eri laina-ajoilla, muun muassa 50 000 euron lainan 10 vuodeksi ja 100 000 euron lainan 15 vuodeksi.

Esimerkkihenkilön verrokiksi laskimme normaaliasiakkaan, joka saa lainaa 2,1 prosentin lainakorolla (0,55 prosentin viitekorko plus 1,55 prosentin marginaali). Henkilökuntalainan ottajan laskimme saaneen lainaa puolen prosenttiyksikön ja prosenttiyksikön marginaaliedulla.

Lisäksi vertasimme tilannetta siihen, että henkilö olisi saanut lainaedun sijaan palkankorotuksen. Eli henkilöllä olisi asuntolainaa normaalilla eli 2,1 prosentin kokonaiskorolla ja tämän lisäksi hän olisi saanut joko 2,5 prosentin tai viiden prosentin palkankorotuksen.

Taulukosta näkee, että yhden prosenttiyksikön korkoetu pankkilaiselle tai muulle työsuhdelainaa saaneelle on verrattavissa 2,5 prosentin palkankorotukseen mikäli laina on vähintään 100 000 euroa. Tämä tarkoittaisi noin 75 euron palkanlisäystä kuukaudessa.

Taulukosta käy myös ilmi, että esimerkiksi prosenttiyksikön korkoetu 100 000 euron lainassa päihittäisi 1,5 prosentin palkankorotuksen. Sen sijaan viiden prosentin eli noin 150 euron palkankorotus on parempi etu kuin korkoetu.

Korkoetu voi siis olla hyvä vaihtoehto pienelle palkankorotukselle, mikäli yrityksessä on hyvät rahoitusmahdollisuudet tai hyvä yhteistyö pankin kanssa. 

Lainaa kaupungilta

Tyypillisesti henkilökuntalainoja on myönnetty finanssialalla, mutta lainoja myöntävät myös esimerkiksi suuret kaupungit, joilla on omia henkilöstökassojaan.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin kassassa on 17 000 jäsentä. Nämä voivat saada kassasta asunto- ja muita lainoja. Asuntolainoissa ei tarjota korkoetua suhteessa markkinoiden normaaliin marginaalitasoon, mutta etuna on se, että lainasta ei peritä mitään järjestelypalkkiota.

Helsingin kaupungin henkilöstökassan päällikön Tuomo Mäkisen mukaan suurin asuntolainamäärä, jonka kassasta voi saada on 150 000 euroa. Lainakohteen tulee sijaita Helsingissä.

Korkoetu voi päihittää pienen palkankorotuksen Nettotulot vähennettynä lainakustannuksilla eri lainamäärillä ja eri palkankorotuksilla.

lainan kokokorkoetu 1 %-yks(36000 €/v)korkoetu 0,5 %-yks(36000 €/v)normaali(36000 €/v)5 % lisää palkkaa(37800 €/v)2,5 % lisää palkkaa(36900 €/v)1,5 % lisää palkkaa(36540 €/v)50 000 €1,1 %/10v1,6 %/10v2,1 %/10v2,1 %/10v2,1 %/10v2,1 %/10vnettotulot26 147,93 €26 205,51 €26 263,22 €27 265,08 €26 764,15 €26563,82 €nettotulot-laina20 865,60 €20 791,52 €20 715,50 €21 717,36 €21 216,43 €21016,10 €75 000 €1,1 %/10v1,6 %/10v2,1 %/10v2,1 %/10v2,1 %/10v2,1 %/10vnettotulot26 211,05 €26 297,44 €26 383,99 €27 385,85 €26 884,92 €26684,59 €nettotulot-laina18 287,56 €18 176,46 €18 062,41 €19 064,27 €18 563,34 €18363,01 €100 000 €1,1 %/15v1,6 %/15v2,1 %/15v2,1 %/15v2,1 %/15v2,1 %/15vnettotulot26 278,22 €26 395,24 €26 512,48 €27 514,34 €27 013,41 €26813,08 €nettotulot-laina19 043,39 €18 892,18 €18 735,00 €19 736,86 €19 235,93 €19035,60 €150 000 €1,1 %/20v1,6 %/20v2,1 %/20v2,1 %/20v2,1 %/20v2,1 %/20vnettotulot26 409,53 €26 586,41 €26 763,63 €27 765,49 €27 264,56 €27064,23 €nettotulot-laina18 050,88 €17 817,56 €17 572,24 €18 574,10 €18 073,17 €17872,84 € Lähde: Suomen Rahatieto SRT Oy

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?