Asuntojen hoitomenoista pääosa on veroja

Julkaistu:

Asunto-osakeyhtiöiden hoito kallistui viime vuonna selvästi edellisvuodesta. Hoitokuluja nosti etenkin verojen, energian ja palkkojen nousu.


Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut kasvoivat keskimäärin 4,2 prosenttia viime vuonna edellisvuodesta. Tilastokeskuksen mukaan ne olivat keskimäärin 3,75 euroa neliöltä kuukaudessa.

Kerrostaloissa hoitokulut nousivat vähemmän kuin rivitalossa, mutta ne olivat noin 0,40 euroa suuremmat kuin rivitaloissa eli noin 4,38 euroa neliöltä.

Pääkaupunkiseudun kerrostaloissa hoitokulut ovat kaikkein kovimmat. Kiinteistöliiton pääekonomistin Jukka Keron keräämän aineiston mukaan viime vuonna kulut olivat keskimäärin 5,04 euroa neliöltä.

– Eniten hintoja nostaa energian hinnan, verojen ja palkkojen nousu, Kero kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Energian hinnan merkitys on suuri, sillä neljännes hoitokuluista menee lämmitykseen. Lämmityskustannukset nousivat viime vuonna 0,07 euroa 1,09 euroon neliöltä.

Toinen suuri erä on verotus. Kiinteistövero nousi viime vuonna ja keskimäärin sitä maksettiin viime vuonna 0,27 euroa kerrostaloneliötä kohti. Kiinteistövero on kuitenkin pieni osa koko asunto-osakeyhtiön veropotista, johon kuuluvat myös, valmisteverot, sähkövero, jätevero ja arvonlisävero.

– Kerrostaloissa verojen osuus hoitokuluista on keskimäärin 27 prosenttia. Pientaloissa se on keskimäärin 39 prosenttia.

Korjausmenot laskivat
edellisvuodesta

Korjauskustannukset olivat vielä edellisvuonna miltei yhtä suuret kuin lämmitysmenot, mutta ne alenivat viime vuonna alle euroon neliöltä. Tilastokeskuksen tilastossa näihin kuuluvat kunnostukset, kuten talon puuosien maalaaminen tai jätehuoneen kunnostus.

Korjauskustannusten supistuminen ei siis tarkoita, että putki- tai julkisivuremontteja olisi tehty aiempaa vähemmän.

Tilastokeskuksen toisen tilaston mukaan asunto-osakeyhtiöiden korjausten arvo kasvoi viime vuonna viisi prosenttia edellisvuodesta.

Keron mukaan tämä saattaa  tarkoittaa, että korjausvelan määrä on voinut pysyä paikoillaan tai jopa hieman supistua. Hän kuitenkin huomauttaa, että kunnollista tietoa korjausvelan suuruudesta ei ole.

Palvelu- ja huoltokustannukset kohosivat viime vuonna edellisvuodesta. Keron mukaan nousu selittyy palkkojen kohoamisella ja veroilla.

Politiikka heiluttaa
asumisen hintaa

Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut ovat nousseet keskimäärin vuodesta 2008 lähtien. Kero ei usko, että suunta muuttuu.

– Kiinteistönpito tulee yhä kalliimmaksi, hän sanoo.

Maailmanmarkkinahintojen nousu välittyy asumiseen, mutta Keron mukaan yksi suuri hintojen nostaja on poliittiset päätökset, jotka koskevat esimerkiksi energian verottamista sekä kiinteistö- ja rakennusalan säätelyä.  

Hän toivoo, että kustannuksia ei lisättäisi kohtuuttomasti.

– Muuten kärsii joko kiinteistönpito tai ostovoima – tai molemmat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    2. 2

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    3. 3

      Michael Kors ostaa Versacen – vaihtaa nimensä Capri Holdingiksi

    4. 4

      JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan"

    5. 5

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    6. 6

      Työllisyys kasvoi elokuussa edellisvuodesta –  72 prosentin työllisyysaste lähellä

    7. 7

      Pääluottamusmies OP:n yt-neuvotteluista: Tarkoitus ei ole irtisanoa – ”En näe täällä hermostuneita ihmisiä”

    8. 8

      McDonald’s aloittaa kotiinkuljetukset ja laajentaa – palkkaa jopa 500 uutta työntekijää

    9. 9

      ENSIMMÄINEN KENTUCKY FRIED CHICKEN AVATAAN SYKSYLLÄ

    10. 10

      EKP ostanut Nokian ja Stora Enson joukkovelkakirjoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    2. 2

      OP aloittaa 6 000 ihmistä koskevat yt-neuvottelut – tavoitteena 100 miljoonan euron säästöt

    3. 3

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    4. 4

      Kovimmat luvut ainakin 10 vuoteen: suomalaisten innokas verojen maksu yllätti kunnat ikävästi

    5. 5

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    6. 6

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    7. 7

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    8. 8

      Michael Kors ostaa Versacen – vaihtaa nimensä Capri Holdingiksi

    9. 9

      Obaman tähdittämä tapahtuma pyrki alusta asti isoksi – Al Gore järjestyi puhujaksi pankkilainalla

    10. 10

      JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    2. 2

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    3. 3

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    4. 4

      Viisi vuotta kyläkauppiaina riitti Turusille: ”Viime talvessa oli tarpeeksi kestämistä”

    5. 5

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    6. 6

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    7. 7

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    8. 8

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    9. 9

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    10. 10

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    11. Näytä lisää