Urpilainen: Valtionyhtiöiden johto voisi pidättäytyä palkankorotuksista - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Urpilainen: Valtionyhtiöiden johto voisi luopua palkankorotuksista

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) toivoo valtionyhtiöiden johtajien pidättäytyvän palkankorotuksista.

11.9.2013 18:45 | Päivitetty 11.9.2013 18:44

Urpilaisen mukaan myös yritysten johdon olisi hyvä luopua korotuksista, koska palkansaajat joutuvat tinkimään korotuksista keskitetyn palkkaratkaisun myötä.

Urpilainen esitti kantansa tänään eduskuntakeskustelussa, joka käsitteli eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintöä valtionyhtiöiden johtajien palkitsemisesta. Asiasta kirjoittavat muun muassa Yle ja Helsingin Sanomat.

Vastaavaa maltillisuutta ministeri kaipaa myös yritysten hallitusten jäseniltä.

– Se olisi tärkeä moraalinen viesti yhteiskuntaan tilanteessa, jossa palkansaajat ovat osaltaan tinkimässä palkoistaan ja kantamassa vastuuta tiukassa taloudellisessa tilanteessa, Urpilainen sanoi Helsingin Sanomien mukaan.

Hän uskoo, että johtajien palkkioista luopuminen voisi vaikuttaa myönteisesti koko työmarkkinaratkaisun syntymiseen.

– On selvää, että myös yhtiöiden johdolta on edellytettävä palkkamalttia. Kun ottaa huomioon johdon olemassa olevan palkkatason, niin voisiko ajatella, että palkankorotuksista pidättäydyttäisiin kokonaan? Urpilainen jatkaa aiheesta blogissaan.

Valtiovarainministeri toivoo valtionyhtiöiden esimerkin rohkaisevan muuta elinkeinoelämää maltillisuuteen.

– Olen itsekin aiemmin esittänyt elinkeinoelämälle vuoropuhelua kohtuullisuuden palauttamisesta, Urpilainen kirjoittaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?