Näin paljon vähemmän nuoret joisivat, jos mainonta kiellettäisiin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nuoret joisivat paljon vähemmän, jos alkoholia ei saisi mainostaa

Alkoholimainonnan kieltäminen tai rajoittaminen on tehokas keino vähentää nuorten humalajuomista ja muun muassa päihdekuolemia, sanoo Alcohol Marketing and Youth -keskuksen johtaja.

11.9.2013 13:34 | Päivitetty 11.9.2013 13:30

John Hopkinsin yliopiston yhteydessä toimivan keskuksen johtaja David Ernigan kertoi tänään eduskunnassa järjestetyssä seminaarissa, että mainonnan vähentäminen 28 prosentilla vähentäisi nuorten humalajuomista noin kolmanneksella. Hän siteerasi esityksessään yhdysvaltalaista tutkimusta.

– Nuoret, jotka olivat pitäneet havaitsemistaan alkoholimainoksista, olivat taipuvaisia näkemään alkoholin juomisen myönteisessä valossa. He myös uskovat ikätovereidensa juovan enemmän ja hyväksyvän selkeämmin juomisen, Ernigan sanoi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tiedotteen mukaan.

Eduskunnassa on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä hallituksen lakialoite alkoholimainonnan rajoittamiseksi.

– Nyt eduskuntaan annettu lakiesitys on tärkeä askel alkoholimainonnan rajoittamisessa. Ulkomainonnan kieltäminen vähentää alkoholin juomiseen kannustavia viestejä lasten ja nuorten jokapäiväisessä arjessa. Sosiaalisen median käyttöön liittyvät rajaukset puolestaan ovat kansainvälisesti uraauurtavia, EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi sanoo tiedotteessa.

Panimoita edustava Panimoliitto vastustaa rajoituksia. Liitto pelkää muun muassa sitä, että mainontarajoitteet suosisivat ulkomaista teollisuutta.

Lisäksi liitto pelkää, että kotimainen teollisuus voisi kilpailla lähinnä hinnalla, jos mainonta kiellettäisiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?