Lähes neljännes suomalaisista aikoo käydä ensi vuonna enemmän kauppaa toisten kuluttajien kanssa. Eniten trendi kasvaa Pohjois-Suomessa, jossa lähes kolmannes asukkaista suunnittelee vertaiskaupankäynnin lisäämistä, kertoo tuore Suomalaiset ja verkkokauppa 2013 -tutkimus.
– Epävarma taloustilanne, verkkokaupan yleistyminen ja ympäristötietoisuus saavat ihmiset ostamaan yhä enemmän toisiltaan, arvioi tutkimuksen teettäneen Huuto.net-verkkokauppapaikan tuotepäällikkö Toni Ruuska tiedotteessa.
Määrällisesti vertaiskauppaa käydään eniten Etelä-Suomessa. Suhteellisesti eniten vertaiskauppaa viimeisen puolen vuoden aikana tehneitä asukkaita on Itä- ja Pohjois-Suomessa.
– Kaupan liitto tiedotti elokuun alussa, että vähittäiskaupan kasvu jää ensi vuonna puoleen prosenttiin. Vertaiskaupan suosio viittaa siihen, että ihmiset eivät oikeasti ole vähentäneet kulutusta, vaan siirtäneet sitä kuluttajien väliseksi, sanoo Toni Ruuska.
Verkossa, ilmoitustauluilla ja kaupungilla
Vertaiskauppaa käydään perinteisillä kirpputoreilla, kauppojen, työpaikkojen ja internetin ilmoitustauluilla sekä erilaisissa verkkopalveluissa.
Huuto.net on Suomen suurin verkon vertaiskauppapaikka, mutta tuhansia ilmoituksia löytyy myös esimerkiksi Keltaisesta Pörssistä, Tori.fi:stä tai Myyjaosta.com:ista. Erikoiskirpputoreja on paljon, myös sosiaalisessa mediassa. Hakusanalla ”kirpputorit” saa listauksia eri kaupunkien kirpputoreista ja kierrätyskeskuksista.Vilppiä vähän myyntimääriin verrattuna
Käytetyn tavaran myynnistä kertyy harvoin voittoa, joten liikevaihdon kasvusta huolimatta verottaja ei tarkkaile erityisesti verkon kirpputoreja.
– Valvomme nettikauppaa ihan samalla tavalla kuin mitä tahansa kirpputoria, totesi Verohallinnon ylitarkastaja Jarmo Mielonen maaliskuussa Ilta-Sanomille.
Tuloverolain mukaan omassa tai perheen käytössä olleesta tavallisesta koti-irtaimistosta saatu luovutusvoitto on verovapaata 5 000 euroon asti vuodessa.
Aina on kuitenkin mahdollisuus, että käytetyn tavaran nimellä myydään varastettua tavaraa. Kaupankäynnissä osapuolista jää palvelun ylläpitäjälle jälki, joten mahdolliset epäselvyydet voidaan myöhemmin selvittää.
Myyntimääriin verrattuna kuluttajien välisessä nettikaupassa huijataan verrattain vähän. Esimerkiksi Huuto.netissä tehdään kuukaudessa noin 270 000 kauppaa.