– Velasta huolehtijoiden määrä on entistä pienempi. 60 prosentin valtionvelka on nyt vaarallisempi kuin 70-luvulla, Vartiainen kommentoi eilen Ylen A-Studiossa.
Lamavuonna 1993 Vartiainen oli sitä mieltä, ettei edes sadan prosentin velka-aste ole vaarallinen. Hän kuitenkin perustelee nykyistä kantaansa sillä, että aktiiviväestöä on nyt vähemmän eli huoltosuhde huonompi.
Hän muistuttaa huoltosuhteen muuttumisen tuottavan ongelmia kaikille Euroopan maille.