Vakuutus- ja rahoituskonserni Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh pitää nuorisotyöttömyyttä Suomen vaikeimpana rakenteellisena ongelmana. Stadigh ratkaisisi nuorisotyöttömyyden luomalla matalapalkkatöitä.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kertoi tänään esitellessään ehdotusta valtion ensi vuoden talousarvioksi, että elokuun budjettiriiheen valmistellaan rakenteellisia uudistuksia. Urpilaisen avaus otettiin muun muassa kokoomuksessa hyvin vastaan.
– Tärkeintä on ratkaista nuorisotyöttömyys luomalla Suomeen matalapalkkatyötä, kuten Soininvaara kehottaa. Olen Soininvaaran kannattaja, jos jonkun, Stadigh sanoo Taloussanomille.
Kansanedustaja Osmo Soininvaaran (vihr.) ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen suosittivat keväällä julkaistussa Matalapalkkatyö Suomessa -raportissa muun muassa työmarkkinatuen muuttamista matalapalkkatueksi sekä nuorisopalkkaa, joka mahdollistaisi iän perusteella 20 prosenttia pienemmän palkan maksamisen.
– Jos nuoret eivät pysty palkalla elämään, annetaan nuorille subventio, mutta ei niin, että annetaan nuorille subventio ilman, että he tekevät työtä, Stadigh ehdottaa.
Palkkasubvention eli palkkatuen voi nähdä myös tukena yrityksen omistajalle.
"Eläkeikä ylösvälittömästi"
Taloussanomat kysyi Stadighin näkemyksiä tänään Sammon osavuosikatsauksen julkistamistilaisuuden yhteydessä ravintola Savoyn Salikabinetissa. Konsernijohtajan mielestä toinen välittömästi ratkaisua vaativa asia on lakisääteinen eläkeikä, jota pitäisi nostaa.
– Demareiden pitää pyörtää eläkepäätös ja tehdä nyt päätöksiä eläkeiän nostamisesta, jotta luodaan uskottavuutta maahan. Se luo uskoa siihen, että aiotaan puuttua isoihin asioihin. Nyt puhutaan muutaman sadan miljoonan päätöksistä, kun eläkepäätökset ovat miljardipäätöksiä, Stadigh sanoo.
Suunnitelmissa on, että eläkeiän nostamisesta tehdään päätös nykyisen hallituskauden aikana. Eläkeiän nosto on kuitenkin tarkoitus tuoda vasta seuraavan eduskunnan hyväksyttäväksi vuonna 2015, ja se astuisi voimaan vuonna 2017. Stadighille aikataulu ei riitä.
– Se on aivan liian myöhään, koska silloin jää kymmeniä tuhansia työpaikkoja luomatta tähän maahan, koska ei ole uskoa, että tehdään oikeita päätöksiä. Päätös olisi pitänyt toteuttaa jo aikoja sitten. Se voi luonnollisesti astua voimaan vasta myöhemmin.
Suomen kilpailukyvyn perimmäisenä ongelmana Stadigh pitää palkan runsaita sivukuluja. Koko palkkakeskustelu on hänen mukaansa hakoteillä. Palkkojen noston sijaan kaikki muut rasitteet ovat oleellisia, hän sanoo.
– Kilpailukyvyn parantamiseksi palkkaamisen verorasitusta ja veronluonteisia maksuja pitäisi hillitä.