"Matalapalkkatyön vaihtoehto on, ettei ole työtä"

Kuluvan vuoden alussa Suomessa elettiin taantumassa, Yhdysvalloissa ja euroalueella oltiin hieman toiveikkaampia. EK:n toukokuinen suhdannebarometri osoitti Suomessakin "pahenemisen pahenemisen" päättyneen. Mutta kun kesän edetessä maailmantalouden nousua ei nähtykään, tunnelmat heikkenivät taas.

7.8.2013 13:01 | Päivitetty 7.8.2013 13:01

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) talouspolitiikasta vastaava johtaja Jussi Mustonen sanoo, että käänteen lykkääntyminen muun maailman taloudessa on synkistänyt suomalaisyritysten näkymät.

– Pahenemisen paheneminen iski päälle uudelleen, ja nyt myös palvelualoilla tilanne on sellainen, että sieltäkään ei löydy vipuvoimaa työllisyydelle, Mustonen sanoi kommentoidessaan EK:n tuoretta suhdannebarometria tänään.

Kansainvälisissä suhdanneindikaattoreissa on nähtävissä pientä kohennusta. Yhdysvalloissa talous on toipumassa asteittain, ja Euroopassakin syvistä vaikeuksista huolimatta luottamusindikaattoreissa on nähty pieni käänne parempaan. Suurta käännettä joudutaan silti vielä odottamaan.

– Toivo maailmantalouden kääntymisestä ei kesällä toteutunutkaan, eikä Suomi päässyt nousuun mukaan. Käänteen lykkääntyminen synkensi näkymät, Mustonen selittää barometrin uutta heikkenemistä.

KustannuskilpailukykySuomen ongelmana

Suomen pulmana on Mustosen mukaan kustannuskilpailukyky, jossa varsinkin Saksa ja myös Ruotsi ovat Suomea kaukana edellä. Suomi sen sijaan ei ole kyennyt parantamaan sitä ja on siirtynyt Euroopan ongelmamaiden joukkoon.

– Itse asiassa kilpailukyky kohenee nyt kohisten euroalueen rupusakin maissa, missä tehdään vauhdilla rakenneuudistuksia. Olemme melkein jäämässä näistä jälkeen, Mustonen sanoo.

Vastaavaa kriisitietoisuutta ei Suomessa ole vielä nähty, mutta Mustonen odottaa rakenneuudistusten olevan edessä myös meillä. Yhtenä tärkeimmistä muutoksen kohteista hän pitää työmarkkinoita. Opiskeluaikoihin, eläkkeisiin ja työttömyysturvan kannustinvaikutuksiin olisi puututtava. Hänen mukaansa Saksan tie työmarkkinoiden joustavoittamisessa saattaa olla Suomenkin tie.

– Matalapalkkatyön vaihtoehto on, että ei ole työtä ollenkaan, hän sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?