Valoa eurotalouteen: Autokurjuus voi olla loppumassa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Valoa eurotalouteen: Autokurjuus voi olla loppumassa

Euroopan suurin automarkkina Saksassa näyttää varovaisia piristymisen merkkejä.

2.8.2013 17:50 | Päivitetty 2.8.2013 17:51

Uusien autojen rekisteröinnit kasvoivat Saksassa 2,1 prosenttia heinäkuussa viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Se tarkoittaa 253 146 autoa.

Luvuista kertoi niitä tilastoiva ajoneuvoviranomainen KBA.

Kasvu on merkki siitä, että kahden vuosikymmenen pohjissa matanut Euroopan autokauppa voisi vihdoin virota eloon. KBA:n mukaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla Saksan automarkkina kutistui vielä 8,1 prosenttia.

– Saksan automarkkina ei ole vielä ylhäällä suosta, mutta heinäkuu on hyvä alku vakaantumiselle, jota odotamme vuoden toisella puoliskolla, Saksan autoteollisuuden etujärjestön VDA:n toimitusjohtaja Matthias Wissmann sanoi.

Wissmannin mukaan kotimaiset tilaukset olivat heinäkuussa kolmen prosentin nousussa.

Rekisteröinnit ovat jossain määrin epävarma merkki parantumisesta, koska Saksassa autonvalmistajat voivat rekisteröidä autoja myös itselleen. Rekisteröinnit myös kuvaavat nousua jälkijunassa.

Saksan automarkkinoiden piristymisestä kertoo kuitenkin myös tutkimusyhtiö Dataforcen hiljattainen tulos, jonka mukaan kuluttajat ostivat autoja aiempaa vilkkaammin tämän vuoden tammi-huhtikuussa. Suunta oli joka kuukausi ylöspäin.

Automarkkinoiden viriäminen on rohkaiseva merkki eurotalouden kannalta. Sitä tukevat Saksassa vahvin kuluttajaluottamus yli viiteen vuoteen, matala työttömyys ja palkkojen nousu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?