Google rakentaa uuden palvelinsalin Haminaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Haminaan palvelimensa vasta hiljattain asentanut Google kärsii jo klaustrofobiasta. Yhtiö rakentaa uutta palvelinkeskushallia entisen paperitehtaan tontille.


Uuden hallin rakentamisesta kertoi ensimmäisenä Kymen Sanomat. Jo aiemmin Google on ollut ottamassa käyttöön vielä tyhjillään olleita tehdastiloja. Nyt se on lisäksi rakentamassa kokonaan uutta 2,5 hehtaarin kokoista hallia, joka vastaa pinta-alaltaan vanhaa tehdashallia.

Viime vuonna kerrottiin, että tuolloin tyhjillään olleiden tilojen käyttöönottoon investoidaan 150 miljoonaa euroa. Uudisrakennuksen kustannuksista ja aikataulusta ei ole tiedotettu. Molemmat rakennusurakat ovat käynnissä samaan aikaan, ja töitä paiskii 500-päinen joukko. Kymen Sanomien mukaan osa rakentajista on tuotu ulkomailta, pääasiassa Irlannista, jossa Googlen Euroopan päämaja sijaitsee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    2. 2

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    3. 3

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    5. 5

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    6. 6

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    7. 7

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    8. 8

      Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

    9. 9

      Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

    10. 10

      Ulla joutui maksamaan yli 700 euroa myöhästyneen lennon vuoksi – Yllätyskäänne: Vakuutusyhtiö veti päätöksensä takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    2. 2

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    3. 3

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    4. 4

      Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    6. 6

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    7. 7

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    8. 8

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    9. 9

      Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

    10. 10

      Sysmäläisen Reinon hermot menivät – koko vuonna vain muutama päivä ilman jatkuvia sähkökatkoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Katalat nuorukaiset ajoivat autokauppias-Veikon vuosien piinaan: ”Käsittämätöntä, että sama soppa jatkuu”

    3. 3

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    4. 4

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    5. 5

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    6. 6

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    9. 9

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    10. 10

      Häkkänen: Hoivayritykset ovat saattaneet syyllistyä heitteille­panoon, petokseen tai väärennökseen

    11. Näytä lisää