G20-maissa 93 miljoonaa työtöntä: "Hälyttävää" - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

93 miljoonaa työtöntä: "Hälyttävää"

Kansainvälisen työjärjestön mielestä G20-maiden työttömyystilanteelle on tehtävä jotain heti. Järjestön pääsihteeriä haastatteli CNBC.

19.7.2013 17:54 | Päivitetty 19.7.2013 17:47

G20-maissa on Kansainvälisen työjärjestön tuoreimman laskelman mukaan 93 miljoonaa työtöntä. Joka toisessa G20-maassa työttömyys on noussut, ja muissa se on pysynyt samana tai pudonnut vain aavistuksen.

– Me olemme ottaneet takapakkia. On aika hälyttävää huomata, ettei työttömyys ole laskenut, vaan itse asiassa noussut, Kansainvälisen työjärjestön ILO:n pääsihteeri Guy Ryder sanoi CNBC:n haastattelussa.

Ryder vertasi työttömyyttä vuosien 2008–2009 tilanteeseen, jolloin maailma kärsi finanssikriisin seurauksia.

Työttömyydessä erityisen huolestuttavaa on pitkäaikaistyöttömien määrä. Yli vuoden työttömänä on ollut noin 30 prosenttia työttömistä.

Kehittyneissä talouksissa eniten työpaikkoja on kadonnut teollisuudesta ja rakentamisesta. Nopeasti kehittyvissä talouksissa rakentaminen on puolestaan ollut yksi keskeisiä työn tarjoajia.

Ryderin mukaan G20-maiden olisi toimittava heti työttömyyden alentamiseksi. Nykyisen politiikan jatkaminen johtaa ILO:n arvioiden mukaan tilanteen pahenemiseen. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?