Juncker eroaa Luxemburgin johdosta vakoilukohun takia

Julkaistu:

Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker ilmoitti eilen myöhään illalla Suomen aikaa jättävänsä tehtävänsä maan tiedustelupalveluun liittyvän kohun vuoksi.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan parlamentissa kuultavana ollut Juncker kertoi jättävänsä  eroilmoituksensa tänä aamuna hallituksen kokouksen jälkeen.
 
Euroopan pitkäaikaisin johtaja päätyi eroamaan, koska hänen valvomaansa Luxemburgin tiedustelupalvelua on syytetty korruptiosta ja laittomasta vakoilusta.

Heinäkuun 5. päivä julkaistun parlamentin jäsenten raportin mukaan tiedustelupalvelu on salakuunnellut laittomasti kansalaisia. Lisäksi viime vuonna paljastuneen tallenteen perusteella Junckerin on väitetty pedanneen autonkuljettajalleen työn tiedustelupalvelussa.

Väärinkäytöksiä on raporttien mukaan tapahtunut erityisesti vuosina 2004-2008. Parlamentin jäsenet ovat syyttäneet Junckeria siitä, ettei hän ole tiedottanut parlamenttia väärinkäytöksistä.
 
Juncker on ollut Luxemburgin hallituksessa vuodesta 1984. Hän johti euromaiden valtiovarainministereiden ryhmää tammikuuhun saakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    4. 4

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    5. 5

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    6. 6

      SuPerin johtaja hoivakotien laiminlyönneistä: ”Pelkään, että vasta jäävuoren huippua on penkaistu”

    7. 7

      Esperi Care pestasi saattohoidon huipun kehittämään työnsä laatua

    8. 8

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    9. 9

      Hoivajättejä vaadittiin panemaan asiat kuntoon – nyt ne kertovat, mitä on tehty

    10. 10

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    4. 4

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    5. 5

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    6. 6

      Microsoftin tulos ylitti selvästi odotukset

    7. 7

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    8. 8

      EU kiistelee omasta ehdokkaasta: ”Vakaa ja pätevä ja mahdollistaa IMF:n pysymisen eurooppalaisissa käsissä”

    9. 9

      G7-maat: Teknojäteille veroja, Facebookin librasta ”vakava huoli”

    10. 10

      Tiedon tulos laskussa – liikevaihto ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    6. 6

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

    10. 10

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    11. Näytä lisää