Oppiiko IMF läksynsä?

Julkaistu: , Päivitetty:

Analyysi
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) politiikkaa on jo vuosikymmeniä moitittu toimimattomaksi, ja toukokuun alussa järjestö myönsi itse Kreikan lainapaketeissa tapahtuneen virheitä.
Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) on jo vuosikymmeniä riepoteltu sekä poliittisen kentän oikealta että vasemmalta laidalta, ja toukokuussa IMF havahtui itsekin katsomaan taaksepäin. Euroopan unionin tyrmistykseksi IMF myönsi, että Kreikan velkaohjelmissa on epäonnistuttu.

Jo 1990-luvun lopun Kaakkois-Aasian kriisin jälkeen keskeisinä IMF:n politiikan sudenkuoppina pidettiin talousavun ehdoksi asetettuja rakenteellisia sopeutusohjelmia.

Kreikan tavoin myös muissa maissa uudistusten ytimessä ovat olleet julkisen sektorin leikkaukset, veronkorotukset ja palvelujen yksityistäminen. Taloudellisen kasvun sijaan ohjelmat ovat kuitenkin syösseet velkaantuneet maat yhä syvemmälle lamaan, ja talouden lisäksi yhteiskuntien sosiaalinen ja poliittinen vakaus on järkkynyt paikoin pahoin.

Vuonna 2010 Kreikkaa vaadittiin tukipaketin saamiseksi leikkaamaan velkaansa toimilla, joiden laajuus vastaa yli 11:tä prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Kreikkalaistutkijat ennakoivat jo tuolloin, että ulkomaisten lainoittajien väliintulo ajaa Kreikan vain suurempiin ongelmiin. IMF:ssä usko toimiin oli kuitenkin sokea, ja järjestö on pitänyt poliittisen agendansa pitkälti ennallaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Käytännössä Kreikka on sidottu yhä tiukemmin ulkopuolisten rahoittajien apuun, sillä maa tarvitsee lainaa selviytyäkseen veloistaan. Eilen Kreikka vältti jälleen täpärästi konkurssin, kun IMF, euromaat ja Euroopan keskuspankki myönsivät maalle 6,8 miljardin euron lainan. Sillä Kreikka selviää elokuussa erääntyvistä veloistaan.

Kreikka pysyy
hengityskoneessa


IMF:n mukaan Kreikan bruttokansantuote romahti vuosina 2008–2012 yli viidenneksen, joka kolmas työvoimaan kuuluvista kreikkalaisista on työtön ja työvoimaan kuuluvista 15–24-vuotiaista 60 prosenttia on vailla työtä.

Samaan aikaan kreikkalaisten itsemurhat ovat lisääntyneet 40 prosenttia, sosiaali- ja terveysongelmat ovat kärjistyneet turvaverkkojen heiketessä ja veronkorotukset ovat kurittaneet jo ennestään huono-osaisimpia kansalaisia. Lisäksi maan tuloerot ovat kasvaneet, ja turhautuneisuus on ruokkinut etenkin äärioikeiston suosiota kansan keskuudessa.

Kreikalle eilen saneltujen uusien rakenteellisten sopeutusehtojen valossa IMF:n toukokuinen peiliin vilkaisu ei ainakaan vielä ole johtanut järjestössä syvempään itseymmärrykseen.

Kreikkaa vaadittiin muun muassa siirtämään 25 000 julkisen sektorin työntekijää reserviin, josta heidät joko irtisanotaan tai siirretään muihin tehtäviin. Asia koskettaa laajimmin opettajia, joista 6 500 on jäämässä tyhjän päälle. Eilen julkaistu toinen IMF:n raportti kuitenkin päätyi siihen tulokseen, että pitkällä aikavälillä paras keino edistää talouskasvua on lisätä koulutusmenoja.

Lisäksi euromaiden vuotuisessa tilannekatsauksessaan IMF myönsi valtion talouksien sopeutusohjelmien hidastavan talouskasvua ja luovan noidankehän kasvavan työttömyyden ja valtioiden luottokelpoisuuden välille, mutta kehotti silti euromaita jatkamaan uudistuksia.

IMF kavahtaa
omaa varjoaan


IMF:n toimet ovat siis sisäisesti täysin ristiriitaisia. IMF:n tunnetuimpiin kriitikoihin lukeutuva Maailmanpankin entinen pääekonomisti Joseph E. Stiglitz on huomauttanut, että esimerkiksi Kaakkois-Aasian kriisistä selvisivät parhaiten Malesia ja Etelä-Korea, joista ensimmäinen kampesi ylös omin avuin. Etelä-Korea puolestaan kieltäytyi noudattamasta IMF:n sanelemia ehtoja.

Indonesian ja Thaimaan tavoin Kreikassa velkaongelma on kuitenkin sosialisoitu kansalle samalla kun poliittis-taloudellinen eliitti on hyötynyt ulkomaisesta rahasta.

Historian valossa IMF:n viimekuisen itsekritiikin mittakaava on kuitenkin valtava, ja järjestö on jo myöntynyt pidentämään kriisimaiden laina-aikoja. Useat ekonomistit ovat lisäksi pitäneet selvänä, että Kreikan lainoja tullaan helpottamaan. Sitä odotellessa IMF:n identiteettikriisistä maksetaan kovaa hintaa – sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.

Juttua on täsmennetty 10.7. klo 13.25. Puhuttaessa työttömien osuudesta tarkoitetaan osuutta työvoimasta, ei kaikista kreikkalaisista.




Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    2. 2

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    6. 6

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    7. 7

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    8. 8

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    9. 9

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    10. 10

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    6. 6

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    7. 7

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    8. 8

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    9. 9

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    10. 10

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää