EKP:n Draghi lupaa parempaa viestintää koroista

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kertoi Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden komitealle Brysselissä, että Italian ja Espanjan keskuspankkiirit ovat ryhtyneet toimiin vahvistaakseen pankkiensa vakautta. Draghi kommentoi myös EKP:n uutta viestintäpolitiikkaa.

Mario Draghin mukaan tilanne Euroopan rahoitusmarkkinoilla on viime kesäistä vakaampi.

| Päivitetty

EU:n talousriskeihin keskittyneen järjestelmäriskikomitea ESRB:n puheenjohtajan ominaisuudessa puhunut Mario Draghi kertoi, että Espanjan keskuspankki on esimerkiksi vaatinut maan pankkeja suitsimaan osingonjakoa. Italiassa keskuspankki taas on ohjastanut rahoituslaitoksia keventämään osinkoja ja johdon palkitsemista sekä myymään epäolennaisia omistuksiaan pääomapohjansa tukevoittamiseksi.

Hollanti velkaantuu

Kriisimaiden lisäksi Draghi muisti puheessaan myös Hollantia, missä kotitalouksien velkaantumisaste on kivunnut korkeaksi. Tästä syystä maan tärkeimpiä pankkeja on kehotettu keräämään ylimääräistä pääomaa vuodesta 2016 eteenpäin.

Matalat korot voivat olla ongelma

Matalat ohjauskorot heikkoina aikoina voivat saada aikaan systemaattista riskiä, Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi myönteli maanantaina iltapäivällä Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnalle.

Näin voisi esimerkiksi olla, jos pankki päätyisi matalien korkojen vuoksi myöntämään lainaa luottokelvottomalle hakijalle, Draghi kuvasi mikrotason esimerkillä.

Nykytilanne ei kuitenkaan edellytä nykyistä korkeampien korkojen käyttöön ottoa, ja riskeihin voidaan varautua muilla tavoin, kuten pankkien pääomavaatimuksia korottamalla, Draghi arvioi.

Etuläteisohjausterävämpää viestintää

EU-päättäjille puhunut Draghi kommentoi myös viime viikolla nähtyä EKP:n uutta viestintäpolitiikkaa. Keskuspankki poikkesi tavoistaan ja kertoi korkotason pysyttelevän matalana vielä pitkään.

– EKP:n neuvosto terävöitti viestintäänsä julkistamalla, että se odottaa ohjauskorkojen pysyvän nykyisellä tai matalammalla tasolla pidemmän aikaa, Dragh sanoi.

Draghin mukaan EKP jatkaa maksuvalmiuden tukemista euroalueella muutoinkin, ja kriisimaille suunnattu velkakirjojen osto-ohjelma OMT on "valmiina aktivoitavaksi, jos sitä tarvitaan". Keskuspankissa suhtaudutaan avoimin mieliin erilaisiin rahapolitiikan instrumentteihin, eikä alle nollatason korkojen mahdollisuutta ole suljettu Draghin mukaan pois.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?