Euroopan komissio epäilee SAS:n marraskuussa esittelemän liiketoimintasuunnitelman luotettavuutta, jonka perusteella Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtiot antoivat SAS:lle 3,5 miljardin Ruotsin kruunun (noin 410 miljoonaa euroa) valmiusluoton viime vuoden marraskuussa yhtiön hoippuessa konkurssin partaalla.
Kesäkuussa SAS pienensi lainasummaa 2,0 miljardiin kruunuun, kun yhtiö sai myytyä norjalaisen tytäryhtiönsä Widerøen.
Valmiusluotto oli osa pelastuspakettia, jonka tarkoituksena oli tehdä SAS:n liiketoiminnasta kannattavaa. Osana pakettia SAS on toteuttanut mittavia säästöohjelmia. Lisäksi yhtiö on myynyt omaisuuttaan.
Halpalentoyhtiöitä edustava European Low Fares Airline Associationin mukaan rahoituspaketti on laiton, koska se on Ruotsin, Tanskan ja Norjan valtioiden takaama. Valtiot ovat myös SAS:n merkittäviä omistajia. European Low Fares Airline Association edustaa muun muassa Ryanairia ja Easyjetiä.
SAS ei halunnut kommentoida tutkintaa uutistoimisto Bloombergille. Yhtiö huomautti, ettei se ole käyttänyt rahoja laisinkaan.