Uusi S-Pankki painottaa peruspankkipalveluja ja kulutusluottoja - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Löysä raha alkaa tehdä työtä uudessa S-Pankissa

Ensi vuoden alussa toimintansa aloittava uusi S-Pankki painottaa toiminnassaan peruspankkipalveluja ja kulutusluottoja. S-Pankista ja Tapiolan Pankista muodostuvalla pankilla S-ryhmä ja LähiTapiola tavoittelevat ainakin 20 miljoonan euron säästöjä.

SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä, LähiTapiolan pääjohtaja Erkki Moisander ja S-Pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala.­

6.6.2013 15:10 | Päivitetty 6.6.2013 19:10

Suomen pankkikenttä järkkyi tänään, kun S-Pankki ja Tapiola Pankki kertoivat yhdistyvänsä uudeksi S-Pankiksi ensi vuoden alussa. Uuden pankin tavoitteena on kasvaa voimakkaasti peruspankkipalveluissa, kulutusluotoissa, rahastoliiketoiminnassa ja varainhoidossa.

Yhdistyminen tuo Tapiolan asuntoluotot ja muut vakuudelliset luotot myös S-Pankin asiakkaille. Nykyisen S-Pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala kuitenkin korosti tiedotustilaisuudessa, että asuntoluottoja S-Pankki aikoo myöntää vain kannattavasti ja pankin pääomien tarjoamien mahdollisuuksien rajoissa.

Pankkifuusio tarkoittaa pankkien emoille eli S- ja LähiTapiola-ryhmille jopa 20 miljoonan euron synergiaetuja vuodessa. Kymmenen miljoonaa euroa tulee synergiaeduista, kun S-Pankin talletustileillä makaava löysä raha alkaa tehdä työtä ja rahoittaa Tapiola Pankin myöntämiä asuntolainoja. Päällekkäisyyksiä karsimalla pankit tavoittelevat lähes kymmenen miljoonan euron säästöjä.

Annala, SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä ja LähiTapiolan pääjohtaja Erkki Moisander eivät kuitenkaan arvioineet, minkälaisia vaikutuksia fuusiolla on pankkien henkilöstöön ja konttoriverkostoon.

S-Pankin henkilöstön määrä on 286, uuteen S-Pankkiin kuuluvan rahastoyhtiö FIM:n 200 ja Tapiola Pankin 122. Toimipisteitä uudella pankilla olisi ilman karsimista yli tuhat, joista iso osa on osuuskauppojen ja LähiTapiolan vakuutusmyymälöiden yhteydessä.

Uusi toimitusjohtajakesäkuussa

Keskusteluja S-Pankin ja Tapiola Pankin yhdistymisestä käytiin "joitain kuukausia", SOK:n Kuisma Niemelä kertoi tiedotustilaisuudessa. S-ryhmä ja LähiTapiola aloittivat "syvää luotaavat" keskustelut yhteistyöstä tämän vuoden puolella.

– Ei ole yhtä aloitetta, josta yhdistyminen olisi lähtenyt liikkeelle. Ajurina yhdistymiselle on ollut asiakkaiden palveleminen, Niemelä sanoi.

LähiTapiolan Erkki Moisanderin mukaan yhdistymisessä auttoi molemman ryhmän arvopohja: molemmat ovat asiakkaidensa omistamia. S-ryhmä on osuustoiminnallinen ryhmä ja LähiTapiola keskinäinen vakuutusyhtiö.

S-Pankin ja Tapiola Pankin hallitusten on tarkoitus hyväksyä yhdistyminen kesäkuun aikana. Kesäkuussa uusi S-Pankki saa myös toimitusjohtajan ja hallituksen.

Nykyisen S-Pankin toimitusjohtajana toimii Pekka Ylihurula, joka esitteli viime viikolla S-Pankin FIM-hankinnan. S-ryhmä omistaa uudesta S-Pankista 75 prosenttia ja LähiTapiola 25 prosenttia.

Kuudenneksisuurin

Pankkifuusion ulkopuolelle jäävät LähiTapiolan Varainhoidon varainhoitoliiketoiminnat. Yhtiön rahastoliiketoiminta sen sijaan siirtyy uuden S-Pankin tytäryhtiöön FIM Varainhoitoon. Näin ollen LähiTapiolan ja uuden S-Pankin välille syntyy "osittainen kilpailutilanne", kuten LähiTapiolan pankki- ja varainhoitoliiketoiminnasta vastaava johtaja Harri Lauslahti asiaa kuvaili.

Lauslahden mukaan kilpailutilanne ei ole ongelma yhtiöiden erilaisen profiilin vuoksi. Hän myös korosti, että sijoittaminen on vakuutusyhtiöille keskeistä toimintaa.

Uudella S-Pankilla on 2,6 miljoonaa asiakasta, eli se on varsinainen pankkijätti henkilöasiakaspuolella. LähiTapiolan Moisanderin mukaan yhdistyminen on tärkeää etenkin siksi, että sen vakuutuspuolen ja pankkitoiminnan markkinaosuudet ovat olleet epätasapainossa. Vakuutuksissa LähiTapiolan markkinaosuus on ollut 30 prosentin hujakoilla, pankkipuolella vain kaksi prosenttia.

Nykyisen S-Pankin hallituksen puheenjohtajan Jari Annalan mukaan uusi S-Pankki on rahastoissa neljänneksi suurin toimija Suomessa. Talletuksissa S-Pankki jää viidenneksi ja lainoissa yhdeksänneksi. Koko taseeltaan uusi S-Pankki olisi kuudenneksi suurin pankki Suomessa heti Säästöpankkiryhmän jälkeen.

Lainoissa S-Pankin heikkoa markkinaosuutta selittävät muun muassa yrityslainat. Tulevaisuudessa tilanne voi olla kuitenkin toinen. LähiTapiolan palveluihin kuuluu myös yritysten palveleminen.

– Tarkoituksenamme ei ole lakkauttaa tuotteita. Uusi S-Pankki tulee laajentumaan myös pienten ja keskisuurten yritysten palveluihin, Jari Annala sanoi.

Uuden S-Pankin strategia määritellään fuusioitumisprosessissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?