Urpilainen matkustaa jälleen Bilderberg-kokoukseen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

He ovat Suomen tämän vuoden Bilderberg-ryhmä

Bilderberg-ryhmä kokoontuu viikonloppuna suljettujen ovien taakse. Englannin Hertfordshiren kreivikunnassa pidettävään seminaariin osallistuvat Suomesta muun muassa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila.

3.6.2013 20:01 | Päivitetty 3.6.2013 20:55

Maailman eliittiä kokoavaan Bilderberg-kokoukseen osallistuu tänä vuonna yhteensä neljä suomalaista. Vuodesta 1954 kokoustanut ryhmä kokoontuu torstaista alkaen Englannissa.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen lisäksi Bilderberg-kokouksen kutsulistalla ovat Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja Matti Apunen ja Harvardin yliopiston asiantuntijana toimiva Olli Heinonen. Heinonen on myös toiminut kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n apulaispääjohtajana.

Kutsulistan 140 nimestä valtaosa kuuluu yritysmaailman eliittiväelle. Mukana on paljon myös poliittisia päättäjiä.

Kokouksen tämän vuoden tärkeitä teemoja ovat Euroopan ja Yhdysvaltojen kasvu- ja työllisyysnäkymät. Keskustelunaiheiksi listataan myös kybersodankäynnin tulevaisuus, nationalismin ja populismin nousu, sekä Euroopan unionin politiikka.

Tärkeistä aiheista käytäviin keskusteluihin median edustajilla ei ole asiaa, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Osallistujalistalla ovat muun muassa The Economist -lehden päätoimittaja John Micklethwait ja Financial Timesin konkarikommentoija Martin Wolf.

Kriittisiä kannanottoja salaisia kokouksia tai vastaan on kuultu jo vuosia. Avoimuuden vaatimukset ovat kolkutelleet myös Bilderberg-seminaarin ovia.

Vuosi sitten Urpilaisen matka Bilderberg-kokoukseen herätti kohua, kun kävi ilmi, että kokousmatkan kulut menivät veronmaksajien piikkiin.

Valtioneuvosto toteaa jälleen, että Suomen hallituksen jäsen on ministeri myös silloin, kun hän ei toimi valtion virallisena edustajana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?