FT: Espanjan pankkien pitää varautua 10 mrd euron lisätappioihin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pankeille jopa 10 miljardin euron lisätappiot Espanjassa

Espanjan keskuspankki arvioi, että espanjalaispankkien pitää varautua jopa kymmenen miljardin euron lisätappioihin, talouslehti Financial Times kertoo. Espanjan pankeilla on 200 miljardia euroa jälleenrahoitettuja lainoja, joista aiheutuu keskuspankin mukaan tappioita.

24.5.2013 11:22 | Päivitetty 24.5.2013 11:22

Espanjalaispankkien pitää varautua jopa kymmenen miljardin euron lisätappioihin, Espanjan keskuspankki arvioi. Keskuspankin sisäisen arvion mukaan pankit kärsivät kymmenen miljardia euroa tappioita lainoista, joita ei makseta täysimääräisesti takaisin, talouslehti Financial Times kertoo.

Tuoreiden tilastojen mukaan espanjalaispankit ovat jälleenrahoittaneet 200 miljardilla eurolla lainoja ennen niiden erääntymistä. Pankit rahoittavat lainoja uudelleen, koska erityisesti niiden yritysasiakkailla on vaikeuksia maksaa lainoja takaisin ajallaan ja kokonaan. Kymmenen miljardia euroa on ensimmäinen virallinen arvio siitä, kuinka suuret tappiot uudelleen rahoitetut lainat aiheuttavat.

Espanjan keskuspankin mukaan "rahoita uudelleen ja teeskentele" -käytännön riskejä ei ole vielä täysin paljastettu. Rahoittamalla lainoja uudelleen pankit vaikuttavat olevan paremmassa kunnossa kuin ovatkaan.

Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen varoitti eilen lainanhoitojoustojen käytöstä euroalueella. Tiedotustilaisuudessa puhunut Hakkarainen sanoi, että lainanhoitojoustoilla piilotetaan pankkien todellisia tappioita.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mukaan halpa raha Euroopan keskuspankkijärjestelmässä mahdollistaa vanhojen lainojen uudelleen rahoittamisen, mikä estää talouden rakennemuutosta.

Enemmäntappiovarauksia

Espanjan keskuspankki painostaa espanjalaispankkeja luokittelemaan uudelleen rahoitetut lainansa syyskuun loppuun mennessä. Uusien pankkisääntöjen mukaan uudelleen rahoitettuja lainoja on aiempaa vaikeampaa käsitellä normaaleina lainoina, joihin ei liity maksuhäiriöitä. Sen vuoksi pankkien pitää tehdä myös aiempaa enemmän tappiovarauksia.

Espanjan keskuspankin viranomainen arvioi FT:lle, että pankit joutuvat varautumaan 5–10 miljardin euron tappioihin uudelleen rahoitetuista lainoista.

Analyytikot ja espanjalaiset viranomaiset arvioivat, että keskuspankin uusi, tiukka suhtautuminen tällaisiin lainoihin pakottaa heikot pankit hankkimaan lisää pääomaa joko myymällä omistuksiaan, hankkimalla pääomaa markkinoilta tai lainaamalla lisää rahaa Espanjan pankkipelastusrahastolta. Keskuspankin viranomainen uskoo kuitenkin, että pankit selviävät lisärahoitustarpeesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?