Hallitukselta 100 miljoonaa euroa meriliikenteen uudistuksille - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hallitukselta 100 miljoonaa maakaasuterminaaleille

Hallitus on tämän vuoden lisätalousarvioesityksessään osoittanut 100 miljoonan euron investointituen nesteytetyn maakaasun LNG-terminaalien rakentamiselle.

23.5.2013 16:45 | Päivitetty 23.5.2013 16:45

Tälle ja ensi vuodelle jaettavan tuen myöntäminen edellyttää lakimuutosta, jonka on tarkoitus astua voimaan viimeistään tänä syksynä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan investointituen tarkoituksena on tukea nesteytettyä maakaasua polttoaineenaan käyttävien alusten lisääntymistä Itämerellä. Se vähentäisi päästöjä ja parantaisi Suomen energiavarmuutta.

Nesteytetyn maakaasun rikki- ja hiilidioksidipäästöt ovat fossiilisia polttoaineita huomattavasti pienemmät. Lisäksi nesteytetyn maakaasun etuihin kuuluu pieni tilantarve ja helppo kuljetettavuus. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?