Citigroup: Suomi säilyttää AAA-luottoluokituksen

Pankkijätti Citigroupin tuoreen ennusteen mukaan Suomi tulee säilymään parhaan luottoluokituksen AAA-maana niin lähitulevaisuudessa kuin pidemmälläkin aikavälillä.

| Päivitetty

Viime vuonna Citi piti vielä Suomen luokitusnäkymiä negatiivisina eli mahdollinen luottoluokituksen alentaminen oli sen mielestä horisontissa.   Citin tuoreimmassa ennusteessa käytetään pohjamateriaalina kahden suuren luottoluokituslaitoksen, S&P:n ja Moody'sin ennusteita.

Molemmat antavat Suomelle parhaan mahdollisen luottoluokituksen. Luottoluokitus on signaali maan maksukyvystä velkamarkkinoille, joten paremman luottoluokituksen pitäisi johtaa matalampiin korkoihin.  Syynä Suomen luottoluokitusnäkymien parantumiselle on euroalueen vakaampi tila. Citi ennustaa euroalueen bruttokansantuotteen laskevan 0,7 prosenttia vuodentakaisesta tänä vuonna. Vuodelle 2014 Citi ennustaa nollakasvua, mikä olisi huomattava parannus sen aiemmasta, 0.3 prosentin laskuennusteesta.   Euroalueen markkinat ovat myös rauhoittuneet, ja kriisimaat ovat kyenneet laskemaan liikkeelle velkaa kohtuullisilla koroilla. Tähän pankki pitää osasyynä Euroopan keskuspankin setelirahoitustoimia.  "Kreikka ei lähde eurosta 2014"

Viime vuonna Citi ennusti Kreikan lähtevän euroalueesta 50-75 prosentin todennäköisyydellä, ja nimenomaan Kreikan mahdollinen lähtö eurosta vaikutti sen pessimistisiin ennusteisiin. Pankki ei enää usko Kreikan euroeroon vuonna 2014, ja siksi se on parantanut myös Suomi-näkymiään.   Citin näkemyksen mukaan Kreikan hallitus näyttää olevan vakaammassa asemassa kuin se odotti. Citi uskoo myös, että koska Kreikka on onnistunut pääsemään leikkaustavoitteisiinsa, muut euromaat tulevat olemaan halukkaampia osallistumaan velkojen uudelleenjärjestelyyn tämän vuoden lopuilla tai ensi vuonna.  Seuraavan 2-4 vuoden aikana amerikkalaispankki ennustaa Kreikan ja Portugalin säilyvän ei-sijoituskelpoisina kohteina, ja Espanjan ja Italian liittyvän tähän joukkoon. Citi uskoo myös, että Espanjan ja Italian "valikoiva konkurssi" tällä ajanjaksolla on todennäköistä. Käytännössä tämä tarkoittaisi jonkinlaista velkojen uudelleenjärjestelyä.  Suomen lisäksi Citi on parantanut myös Saksaa ja Itävaltaa koskevia arvioitaan. Molempien luottoluokituslaitosten mielestä Saksa säilyy AAA-maana. S&P antaa Itävallalle toiseksi parhaan AA+ -luokituksen ja Moody's taas AAA:n. Citi on molempien ennusteiden kanssa samaa mieltä.  Pankki näkee mahdollisena, että tulevaisuudessa Ranskan, Belgian ja Hollannin luottoluokitus heikkenee. Kaikkien kolmen näkymät ovat S&P:n ja Moody'sin mielestä negatiiviset. Ranskalla ja Belgialla pankki näkee rakenteellisia ongelmia, erityisesti liian suuret julkiset menot. Hollannissa Citiä huolestuttavat huonot asuntomarkkinat ja heikko kotimainen kysyntä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?