Täällä joka kuudes kesämökki on venäläisten 2030 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

17 vuotta ja täällä joka kuudes kesämökki on venäläisten

Venäläisten mökkeily tuo Suomeen vuonna 2030 arviolta jopa 500 miljoonaa euroa.

22.5.2013 13:00 | Päivitetty 22.5.2013 13:00

Venäläiset omistavat Suomessa aiempaa enemmän mökkejä ja muita kiinteistöjä. Työ- ja elinkeinoministeriön raportin mukaan määrä on kasvussa.

Tämän vuoden alussa venäläisillä oli 6 000 kiinteistöä. Vuonna 2030 määrä on kasvanut korkeimman arvion mukaan 25 000:een. Tuolloin näistä kesämökkejä on arviolta noin joka neljäs, eli 18 500.

Venäläiset ovat tähän mennessä ostaneet mökkejä erityisesti Etelä-Savosta ja Etelä-Karjalasta. Jos kiinnostus näihin alueisiin säilyy, on alueen kesämökeistä joka kuudes venäläisomistuksessa 2030.

Venäläisten mökkibuumi tuo Suomeen rahaa tällä hetkellä noin 150 miljoonaa euroa vuosittain. 2030 mennessä tuo summa on noussut 500 miljoonaan. Rahaa tulee kiinteistökaupoista, rakentamisesta ja korjaamisesta, veroista ja palveluiden käytöstä.

Tiedot käyvät ilmi Venäläiset vapaa-ajan asukkaina Suomessa 2030 -raportista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?