Tutkimus: Tuloryhmien välisiä terveyseroja ei ole saatu parannettua - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Köyhyys näkyy yhä terveydessä

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pienituloisella naisella on jopa 11-kertainen riski kuolla sepelvaltimosairauksiin verrattuna varakkaaseen sisareensa, kertoo Lääkärilehti. Tuloryhmien välisiä terveyseroja ei ole tutkimustulosten mukaan Suomessa saatu kurottua umpeen.

13.5.2013 21:09 | Päivitetty 14.5.2013 7:25

Eri tuloryhmien väliset terveys- ja kuolleisuuserot ovat olleet Suomessa jo pitkään tiedossa, mutta tuoreen väitöstutkimuksen mukaan eroja ei juuri ole saatu kavennettua. Lääkärilehti kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan pienituloinen nainen kuolee jopa 11 kertaa todennäköisemmin sepelvaltimosairauteen kuin suurituloinen nainen. Miehillä riski oli viisinkertainen.

– Osittain tämä voi selittyä hoitoeroilla, joita tässäkin tutkimuksessa havaittiin, ja osin esimerkiksi eroilla riskitekijöiden esiintymisessä sekä psykososiaalisilla havainnoilla, sanoo tutkimuksen tehnyt LL Aino Lammintausta lehdelle.

Turun yliopistossa perjantaina tarkastettavan Lammintaustan väitöstutkimuksessa selvisi, että erityisesti yksinasuvien pienituloisten ennuste oli muita huomattavasti huonompi. Lammintaustan mukaan selittäviä tekijöitä voivat olla sairauden jääminen helposti piiloon sekä se, ettei ketään ole auttamassa.

Tutkimuksen aikajänne kattoi vuodet 1993-2002.  Selvisi, etteivät pieni- ja suurituloisten kuolleisuuserot 1990-luvun laman aikana juuri kasvaneet. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?