Tutkimus: Kahvi suojaa maksaa alkoholilta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tutkimus: Kahvi suojaa maksaa alkoholilta

Kuvituskuva
Julkaistu: 2.5.2013 19:56, Päivitetty 2.5.2013 19:47

Kahvin terveysvaikutukset ovat saaneet vahvistusta suomalaistutkimuksessa, Aikalainen-lehti kertoo. Kahvi alentaa entsyymiä, joka tyypillisesti nousee alkoholin suurkuluttajilla.

Kahvin juominen suojaa suomalaistutkimuksen mukaan maksaa alkoholin haittavaikutuksilta, Tampereen yliopiston Aikalainen-lehti kertoo.

Kahvi alentaa maksaentsyymi gamma-GT:tä, joka nousee alkoholin suurkuluttajilla. Eniten entsyymi nousi tutkimuksessa niillä, jotka eivät juoneet kahvia. Yli neljä kuppia kahvia päivässä juovilla suurkuluttajilla entsyymi oli selvästi matalampi.

Tutkimuksissa on saatu selville, että kahvinjuonti saattaa suojata alkoholimaksakirroosilta ja lieventävän myös muiden maksasairauksien etenemistä. Miesten maksat hyötyivät kahvista enemmän kuin naisten.

Kahvinjuonnilla ei kannata kuitenkaan oikeuttaa runsasta juomista. Professori Onni Niemelä sanoo Aikalaiselle, että kahvin vaikutus riippuu kuitenkin taudista ja elimistön kudoksesta. Kahvista on haittaa esimerkiksi rytmi- tai unihäiriöistä kärsiville.