Kaikkien aikojen romahdus autokaupassa

Maaliskuussa rekisteröitiin ennätyksellisen vähän henkilöautoja viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Rojahdus johtuu viime vuoden autoveronkorotuksesta.

| Päivitetty

Maaliskuussa rekisteröitiin 9 492 uutta henkilöautoa, 59 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Lasku oli kuitenkin odotettu, koska viime maaliskuun lukuja nosti selvästi huhtikuun alun autoveronkorotus.

Autokauppa oli viime vuoden tilastopiikistäkin huolimatta hiljaista, sillä 2000–2011 maaliskuussa on rekisteröity keskimäärin vajaat 12 000 autoa.

Viime vuoden maaliskuussa tehtiin kaikkien aikojen ennätys rekisteröintimäärissä. Huhtikuu oli puolestaan kaikkien aikojen huonoin huhtikuu 30 vuoteen.

Vuoden alusta lukien henkilöautoja on ensirekisteröity vajaat 28 000 kappaletta, Autoalan keskusliiton kuukausitilastot kertoivat.

Pakettiautoja ensirekisteröitiin maaliskuussa 822 kappaletta, mikä on 69,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Autoveromuutos aiheutti viime vuonna markkinahäiriötä myös pakettiautojen myyntiin.

Maaliskuun myydyimmissä merkeissä ei ollut yllätyksiä: Eniten myytiin Nissan Qashqaita,Volkswagen Golfia ja Toyota Avensista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?