Varo väärää pankkia – lainoissa tonnien erot

Julkaistu:

Vertailu
Pankit korottivat maaliskuussa jälleen asuntolainojen korkomarginaaleja. Muutamassa pankissa myös muut lainahoitokulut nousivat. Taloussanomien vertailusta voit tarkistaa, kannattaisiko sinun siirtää lainasi kilpailevan pankin hoiviin.

Uuden asuntolainan keskimarginaali on nyt 1,55 prosenttia, kertoo Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemä vertailu.

Nousua tähän pankin itselleen perimään korkoon tuli helmikuusta vajaat 0,1 prosenttiyksikköä. Vuodessa keskimarginaali on noussut 0,63 prosenttiyksikköä.
 
Korkomarginaali on kuitenkin vain yksi asuntolainan hintaan vaikuttavista tekijöistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos haluaa laskea asuntolainan todellisen kokonaiskoron, mukaan on otettava myös viitekorko sekä nostokulut ja laskutuslisät laina-ajalle jaksotettuna. Todellinen kokonaiskorko kaikissa uusissa asuntolainoissa oli maaliskuussa keskimäärin 2,27 prosenttia.

Nousua tammikuusta tuli 0,03 prosenttiyksikköä. Marraskuusta jatkuneen nousun seurauksena korko on kallistunut 0,13 prosenttiyksikköä. Vuoden 2012 helmikuuhun verrattuna todellinen kokonaiskorko on kuitenkin edelleen 0,26 prosenttiyksikköä matalampi.

Taloussanomat vertasi pankkien lainatarjouksia laskemalla, paljonko 85 000 euron suuruinen ja 15 vuoden mittainen uusi asuntolaina maksaisi asiakkaalle, jos kaikissa lainoissa käytettäisiin viitekorkona 12 kuukauden euriboria. Helsingissä kallein laina maksoi 100 883 euroa ja edullisin 97 697 euroa.

Ålandsbanken ja Handesbanken
edullisimmat – Aktia kallistui eniten

Ålandsbanken oli lainatarjousvertailun edullisin pankki sekä pääkaupunkiseudulla että Tampereella, kun pankkien tarjouksia vertailtiin 12 kuukauden euribor-viitekorkoon laskettuina. Ålandsbanken piti marginaalinsa myös maaliskuun alussa ennallaan 1,25:ssä prosentissa. Pankin todellinen kokonaiskorko 85 000 euron suuruiselle ja 15 vuoden mittaiselle lainalle oli 1,9.

Lainavertailun edullisin todellinen kokonaiskorko – 1,72 prosenttia – oli Handelsbankenilla, vaikka pankki nosti marginaaliaan helmikuusta 0,05 prosenttiyksikköä 1,35 prosenttiin.

Todellisen kokonaiskoron mukaan vertailtuna kakkossijalla helmikuussa ollut Aktia-pankki putosi maaliskuussa pääkaupunkiseudulla sijalle kuusi ja Tampereella seitsemänneksi. Aktia nosti marginaaliaan 0,3 prosenttiyksikköä 1,5 prosenttiin. Pankin perimät muut kulut nousivat lainatarjouksessa sata euroa. Pankin todellinen kokonaiskorko oli 2,14.

– Marginaalin nosto oli Aktian normaali hinnoittelun tasotarkistus, jolla seuraamme markkinan muutoksia. Taustalla vaikuttivat myös kannattavuusvaateisiin vaikuttava viranomaissääntely sekä jälleenrahoituksen hinta, sanoo johtaja Erno Kiukkonen Aktiasta.

Kiukkosen mukaan asiakkaiden suhtautumisessa asuntolainatarjouksiin ei ole ilmennyt muutoksia.

– Marginaalien nostoista on ollut julkisuudessa paljon keskustelua, joten asuntolainakeskusteluun tullessa niihin on ehkä jo varauduttu. Henkilöasiakkaiden rahoitus ja erityisesti asuntolainat ovat Aktialle tärkeä tuote ja tarkoituksemme on olla niissä kilpailukykyinen jatkossakin, sanoo Kiukkonen.

Danske Bank nousi kolmanneksi
– Tapiola Pankki oli kallein

Danske Bank nosti marginaaliaan maaliskuussa 0,05 prosenttiyksikköä 1,55:een, mutta siirtyi silti todellisen kokonaiskoron mukaan vertailtuna kolmanneksi edullisimmaksi sekä pääkaupunkiseudulla että Tampereella. Pankin todellinen kokonaiskorko oli 1,99 prosenttia.

Helsingin OP Pankki nosti marginaaliaan 0,15 prosenttiyksikköä ja Hypo 0,1 prosenttiyksikköä. Suupohjan Osuuspankki nosti marginaaliaan 0,15 prosenttiyksikköä ja lainatarjoukseensa kuuluvia kuluja 350 euroa. Nordea piti marginaalinsa ennallaan.

Tapiola Pankki oli koko vertailun kallein pankki 2,35 prosentin todellisella kokonaiskorollaan. Myös kahdentoista kuukauden euribor-korolla laskettuna Tapiola Pankin lainatarjous oli vertailun hintavin.

Vanhojen asuntovelallisten kulut kevenevät

Viitekorko vaikuttaa merkittävästi lainan korkoon. Asiakas voi useimmiten itse päättää, minkä viitekoron lainaansa haluaa.

Pankit käyttivät Taloussanomien vertailuun lähettämässään tarjouksessa viitekorkona joko kuuden tai 12 kuukauden euriboria. Vuoden euribor oli maaliskuun alussa 0,543 prosenttia. Vertailussa olleiden pankkien omat prime-korot liikkuivat 0,8–1,5 prosentin välillä.

Lainanhoitokulut kevenevät muun muassa niissä vanhoissa 12 kuukauden euriboriin sidotuissa lainoissa, joiden korkojakso vaihtuu maaliskuussa. Vuoden euribor oli maaliskuun 2012 alussa 1,572 prosenttia, joten korkokauden vaihtuessa lainakorko alenee yli prosentin.

Taloussanomat kilpailutti pankkeja myös 150 000 euron suuruisen ja 25 vuoden mittaisen lainan tarjouksista. Näissä pankit ovat näissä selvästi varovaisempia, ja hinnoittelu on tapaus- ja asiakaskohtaista. Edullisin oli Ålandsbanken, jonka todellinen kokonaiskorko oli 1,85. Toiseksi edullisin oli Danske Bank (1,92) ja kolmonen Hypo (1,96).

Asuntolainatarjoukset maaliskuussa pääkaupunkiseudulla
Asuntolaina 85 000 eur / 15 vuotta

Pankkitodellinen kokonaiskorko (%)marginaali (%)muut kulut (€)viitekorkokokonaismäärä, euribor 12 kk (€)
Handelsbanken1,721,35320eur 6 kk98 024,80 €
Ålandsbanken1,901,25692eur 12 kk97 697,23 €
Danske Bank1,991,55750eur 6 kk99 863,40 €
Helsingin OP Pankki2,061,70255eur 6 kk100 433,11 €
Hypo2,081,50265eur 12 kk99 025,07 €
Aktia Pankki Oyj2,141,50656eur 12 kk99 416,07 €
Nordea2,181,55578eur 12 kk99 692,40 €
Nooa Säästöpankki Oy2,281,60860eur 12 kk100 327,52 €
Suupohjan Op *2,351,651020eur 12 kk100 842,42 €
Tapiola Pankki2,351,70705eur 12 kk100 883,11 €
* POPpankki     
Lähde: Suomen Rahatieto

Asuntolainatarjoukset maaliskuussa Tampereen seudulla
Asuntolaina 85 000 eur / 15 vuotta

pankkitodellinen kokonaiskorko %marginaali %muut kulut, euroaviitekorkokokonaismäärä euribor 12 kk, euroa
Handelsbanken1,721,35320eur 6 kk98 024,80 €
Ålandsbanken1,901,25692eur 12 kk97 697,23 €
Danske Bank1,991,55750eur 6 kk99 863,40 €
Hypo2,081,50265eur 12 kk99 025,07 €
Aito Sääatöpankki Oyj2,121,50560eur 12 kk99 298,85 €
Parkanon Säästöpankki2,131,50615eur 12 kk99 353,85 €
Aktia Pankki Oyj2,141,50656eur 12 kk99 416,07 €
Kurikan OP2,151,50731eur 12 kk99 469,96 €
Nordea2,181,55578eur 12 kk99 692,40 €
Eräjärven SP2,181,55610eur 12 kk99 702,13 €
Tampereen Seudun OP2,311,65800eur 12 kk100 601,10 €
Tapiola Pankki2,351,70705eur 12 kk100 883,11 €
      
Lähde: Suomen Rahatieto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuusamossa timantteja lapion ulottuvilla: maaperä laajalti samanlaista kuin Etelä-Afrikassa – ”Pienten tulivuorten juuria”

    2. 2

      Tältä taksien hinnoittelu voi näyttää heinäkuusta lähtien – Trafi julkisti 3 esimerkkiä

    3. 3

      ”Saasta, joka haisee pahalta”, ”onneton limanuljaska” – näin Rakennusliiton päällikkö luonnehtii lakkorikkureita

    4. 4

      S-bonuskortin käyttäjät luokitellaan ”ylätasolla” – tietosuojadirektiivi ei muuta oleellisesti toimintaa

    5. 5

      Kauri, 30, pyysi tiedot Plussa-kortistaan – oli luokiteltu ostostensa perusteella kuukauden ajan sinkuksi

    6. 6

      Alatyylisessä rikkuriviestissä viittaus Jack Londoniin? ”Selkäranka yhdistelmä hyytelöä ja limaa”

    7. 7

      Ericssonin osake kovassa nousussa tulosjulkistuksen jälkeen

    8. 8

      Valoelta uusi aurinkosähköpaneeli – rekrytoi 14 työntekijää Mikkeliin

    9. 9

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    10. 10

      Tiina, 49, siirtyy palkattomasta työkokeilusta palkkatöihin – te-toimisto uhkasi heti karenssilla

    11. Näytä lisää

      Kysely: Valtaosa vuokra- ja omistusasujista ei halua muuttaa työn perässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    2. 2

      6 vinkkiä: Näin vältät liiat perintöverot – yleinen harhakäsitys on, että leski perii puolet

    3. 3

      Tiina, 58, yritti tehdä puolisonsa firmassa osa-aikatyötä: ”Olin kuin klapil päähän lyöty”

    4. 4

      Kuusamossa timantteja lapion ulottuvilla: maaperä laajalti samanlaista kuin Etelä-Afrikassa – ”Pienten tulivuorten juuria”

    5. 5

      Tiina, 49, siirtyy palkattomasta työkokeilusta palkkatöihin – te-toimisto uhkasi heti karenssilla

    6. 6

      Kauri, 30, pyysi tiedot Plussa-kortistaan – oli luokiteltu ostostensa perusteella kuukauden ajan sinkuksi

    7. 7

      Vuokralainen remontoi rivitalo­asuntoa luvatta ja jätti vuokria maksamatta – venkoilun hinta 40 000 €

    8. 8

      Ruotsin posti pulassa – joutuu palauttamaan 400 000 Kiina-pakettia

    9. 9

      Hesburger avasi ravintolan Iraniin – tuotevalikoimassa yksi merkittävä ero Suomeen verrattuna

    10. 10

      Kommentti: Tämän takia Suomi velkaantuu lisää – ja asuntovelkaisten ruusuinen uni jatkuu pari vuotta

    11. Näytä lisää