Kypros voi pelästyttää tallettajat

Julkaistu: , Päivitetty:

Kyproksen kohuttu talletusvero ei aiheuttane euroalueen rahoitusmarkkinoilla suurempaa myllerrystä, arvioi Nordean pääekonomisti. Mutta jos tallettajat muualla Euroopassa pelästyvät, Kypros voi alentaa kynnystä paniikkiin.
Kyproksen rahoituskriisi on valokeilassa, kun saarivaltion pankkitalletuksiin kohdistuva vero on herättänyt kiivastakin keskustelua.

Vielä on epäselvää, missä suhteessa erisuuruisia talletuksia lopullisesti leikataan, mutta jotkut ovat jo epäilleet kansalaisten ryntäävän nostamaan säästöjään muissakin euromaissa.

Nordean pääekonomisti Roger Wessman ei halua dramatisoida tilannetta.

– Kypros on sinänsä pieni ongelma euroalueen kokonaisuudessa. Kypros on saanut leiman, jonka mukaan se on erikoistapaus, Wessman sanoi Nordean suhdannekatsauksen julkistustilaisuudessa. Hän viittasi myös viimeaikaisiin rahanpesuepäilyihin.

– Mahdollista on, että Kypros nähdään jonkinlaisena ennakkotapauksena, jolloin se voisi keikuttaa eurolaivaa.

Wessmanin mukaan ongelma onkin se, miten tallettajat muualla Euroopassa reagoivat, jos eurokriisi pahenee jossain yhteisvaluutta-alueen maassa.

– Asia voi nousta esiin, jos esimerkiksi Italian poliittinen tilanne kärjistyy. Tässä tapauksessa Kypros voisi alentaa kynnystä paniikkiin, Wessman arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    2. 2

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    3. 3

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    4. 4

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    5. 5

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    6. 6

      Kostotoimien mahdollisuus Lähi-idässä nostaa jälleen öljyn hintaa

    7. 7

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    8. 8

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    9. 9

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    10. 10

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    6. 6

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    7. 7

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    8. 8

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää