Viis talletussuojasta, nyt verotetaan kyproslaisia

Julkaistu: , Päivitetty:

Kyproksen tukipaketin osaksi hahmoteltu talletusvero oli Nordean pääanalyytikko Jan von Gerichin mukaan yllättävä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yksityisten kansalaisten talletussuojan alaisiin rahoihin aiotaan koskea.


Euroalueen valtiovarainministerit ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF:n sopivat lauantaina Kyproksen tukiohjelmasta, johon liittyy kaikkiin talletuksiin kohdistuva vero. Yli 100 000 euron talletuksista vero on 9,9  ja alle 100 000 euron talletuksista 6,75 prosenttia.

Tämä on Nordean pääanalyytikon Jan von Gerichin mukaan ensimmäinen kerta, kun talletussuojan alaisiin rahoihin kosketaan.

– Tallettajien kanssa on oltu varovaisia. On yllättävää, että nyt mennään suoraan talletuksiin, hän sanoo.

Euroalueen yhdenmukaistettu talletussuoja on 100 000 euroa ja se on ollut pankkikohtainen, joten samalla ihmisellä on eri pankkeihin hajautettuna voinut olla paljon suurempikin summa rahaa, joka on nauttinut talletussuojaa.

Von Gerich arvioi, että tukipaketin myöntäjät uskalsivat lähteä kokeilemaan tällaista vaihtoehtoa, koska eurokriisin pahin vaihe näyttää olevan ohi ja markkinatilanne on parantunut.

Kansanedustajien
vaihtoehdot vähissä


Kyproksen kansanedustajat äänestävät tukipaketista tänään. Voisi kuvitella, että yksittäiselle kansanedustajalle olisi poliittinen itsemurha hyväksyä tällainen sopimus. Von Gerich huomauttaa, että parlamentaarikkojen vaihtoehdot ovat vähissä.

Euroopan keskuspankilla (EKP) oli viikonlopun neuvotteluissa merkittävä rooli. Lehtitietojen perusteella Kyproksen presidentti Nicos Anastasiades käveli ulos neuvotteluista, mutta EKP oli von Gerichin mukaan uhannut, että hätärahoitus katkaistaan, jollei Kypros hyväksy ehtoja.

– Tallettajille tulisi paljon suuremmat tappiot, jos pankit menisivät nurin.

Viikonlopun päätös tarkoittaisi, että jopa kaikkein pienimmistä talletuksista maksettaisiin liki seitsemän prosentin vero. Von Gerichin mukaan parlamentti saattaa miettiä jakaumaa uudelleen. Esimerkiksi kaikkein pienimpien talletusten verorasitusta saatetaan höllätä ja suurimpien kiristää.

– Tämä on kyproslaisten käsissä. Muutokset ovat ilmeisesti mahdollisia, kunhan summa pysyy samana.

Talletusveroilla on määrä kerätä 5,8 miljardia euroa.

Veroa on
vaikea paeta


Kyproslaiset ovat pöyristyneitä, ja uutisten mukaan moni aikoo vetää rahansa pois pankeista. Kansalaisten reaktio on ymmärrettävä. Jos Katainen ilmoittaisi vastaavasta Suomessa, todennäköisesti suomalaisetkin jonottaisivat automaateilla.

– Tallettajien kannattaisi silti miettiä, mikä on turvallinen vaihtoehto pitää rahoja, von Gerich huomautti.

Kyproksella verojen pakeneminen on pyritty estämään. Siellä on tänään lomapäivä ja pankit ovat kiinni.

Elektronisia tilinsiirtoja ryhdyttiin rajoittamaan heti, kun päätös tehtiin ja viikonlopun aikana tehdyt siirrot päivätään vasta huomiselle. On mahdollista, että pankit pidetään kiinni myös huomenna.

Talletuspakoa on yritetty estää myös sillä, että tallettajille tarjotaan hyvitykseksi uudelleenjärjesteltyjen pankkien osakkeita.

– Ne kannustavat pitämään rahat pankissa, von Gerich sanoo.

Pankkien uudelleen pääomittamisen takia osakekurssit kuitenkin vajonnevat nollaan. Tallettajille annettavien osakkeiden määrästä ja kursseista ei ole tietoa.

Onko tämä
ennakkotapaus?


Markkinoilla pelätään, että talletusten verottamista aletaan noudattaa mahdollisesti myöhemmin muissakin maissa, jotka tarvitsevat rahoitusta.

On ennakoitu, että se voisi aloittaa uuden kierroksen Euroopan velkakriisissä. Jos esimerkiksi Espanjassa tai Italiassa tilanne pahenisi ja maissa alettaisiin pelätä talletusten verottamista, kriisi kärjistyisi helposti uudelleen.

 – Euroryhmän johtaja ei ole suostunut sanomaan, että vastaavaa ei otettaisi käyttöön missään muualla.

Von Gerich ei usko, että euroryhmä, IMF ja EKP kovin helposti lähtisivät laajentamaan talletusveroa muihin maihin.

– Toivottavasti ymmärretään riskit, joita talletuspaolla voisi olla, hän lisäsi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    2. 2

      Anttilan konkurssipesän pienvelkojat saamassa osuutensa syyskuun alkupuolella – valtaosalle puolet saatavista

    3. 3

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    4. 4

      Kiinan valuutta heikentyi alimmilleen 11 vuoteen – osakekurssit syöksyvät Aasian pörsseissä

    5. 5

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    6. 6

      Helsingin pörssissä loivaa laskua

    7. 7

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    8. 8

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    9. 9

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    10. 10

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    3. 3

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    4. 4

      Kryptovaluutoissa kihisee – kestävätkö markkinoiden rakenteet?

    5. 5

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    6. 6

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    7. 7

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    8. 8

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    9. 9

      Päiväpalkka jopa yli 700 euroa verottomana – Sieniyrittäjä iloitsee: ”on tullut aika hyvin sateita”

    10. 10

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Leipomon tuotantopäällikkö mokasi pahasti sämpylän, kokkareet yllättivät Jyrki Sukulankin – ”Palaute järkyttävän hyvää myös lihansyöjiltä”

    4. 4

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    5. 5

      Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    8. 8

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    9. 9

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    10. 10

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    11. Näytä lisää