"Tiistaina menen pankkiin ja nostan kaikki rahani"

Kyproslaiset ja maassa asuvat ulkomaiset ovat suivaantuneet maalle sorvatun tukipaketin ehdoista ja pankkitalletuksiinsa kajoamisesta.

| Päivitetty

– Tiistaina menen pankkiin ja nostan kaikki rahani sieltä niin, ettei sinne jää mitään. En luota heihin enää lainkaan. Tämä on ryöväystä. He varastavat minulta. Siltä se minusta tuntuu.

Näin kuvaili tuntojaan Kyproksella asuva britti Susan Kearns uutistoimisto Reutersille. Hän on asunut Kyproksella vuodesta 2007 lähtien. Noin 80 000 brittiläistä asuu vakituisesti Kyproksella. Moni heistä on eläkkeellä, mutta osa briteistä myös työskentelee maassa.

Euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n perjantaina sorvaama tukipaketti Kyprokselle on herättänyt voimakasta arvostelua maan pankkiasiakkaissa. Paketti sisältää enintään noin 10 prosentin talletusveron kaikista kyproslaisten pankkien talletuksista.

– Ihan sama kuinka paljon tilillä on. Kuuden ja puolen prosentin vero on kuitenkin liikaa. Mielestäni kyseessä on enemmän tai vähemmän laillistettu ryöstö. Hallitus näyttää tekevän mitä lystää, Arthur Savage kommentoi.

– Mielestäni erityisen epäreilua tämä on niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat vaivalla säästäneet rahaa ja pitäneet sitä pankeissa. Nyt vero kohdistuu suoraan kaikkiin. Ymmärrän sen, että ihmisiä, joilla on paljon talletuksia, verotetaan, mutta 6,75 prosentin vero tarkoittaa kamalan suurta menoa minulle, Stuart Cowell sanoi.

Pakettiin sisältyvä pankkitalletusten vero on herättänyt pelkoja talletuspaosta. Viestimissä on spekuloitu viikonloppuna muun muassa sillä, että myös espanjalaisten, portugalilaisten ja italialaisten pankkitallettajien luottamus talletustensa turvallisuuteen saattaa horjua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?