Kyproksen parlamentti on siirtänyt sunnuntaille kaavaillun hätäistuntonsa maanantaille.
Parlamentin on päätettävä euroryhmän ja IMF:n maalle sorvaamasta tukipaketista, jonka ehtona kyproslaisten pankkien tallettajilta kerätään kertaverona enintään 10 prosenttia.
Poliittisten lähteiden mukaan edustajat haluavat lisäaikaa päätöksenteolle, jotta tarvittavat konsultoinnit ja neuvottelut voidaan käydä läpi ennen äänestystä.
Yhdelläkään puolueelle ei ole enemmistöä 56-paikkaisessa parlamentissa. Vastustus tukiehtoja kohtaan on opposition puolella kovaa. Oikeistopuolueen kanssa hallituksessa olevan demokraattipuolueen rivien pelätään myös rakoilevan.
Kertavero kannetaan kyproslaisten pankkien talletuksista näillä näkymin tiistaina. Maanantaina pankit ovat kiinni lomapäivän takia.