HS: Karhu-ryhmän panssariautoihin tuhlattiin satoja tuhansia

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisin erikoisyksikkö Karhulle hankittiin 2009 kaksi panssaroitua maastoautoa, jotka osoittautuivat käyttökelvottomiksi. Hankkeessa tuhlattiin satoja tuhansia euroja, Helsingin Sanomat kirjoittaa.


Poliisihallitus on selvittänyt hankintaa sisäisesti, mutta on nyt siirtänyt asian ulkopuolisten arvioitavaksi. Seuraavaksi Keskusrikospoliisi ja valtakunnansyyttäjänvirasto pohtivat, aloitetaanko tapauksesta esitutkinta.

Karhu-ryhmälle hankittiin 2009–2010 kaksi panssaroitua Toyota Land Cruiser -maastoautoa. Niitä ei kuitenkaan saatu rekisteröityä Suomeen, Helsingin Sanomat kertoo.

Tällä hetkellä Karhu-ryhmällä on uudet, käyttökelpoiset panssariautot. Poliisihallitus on arvioinut, että vikaostokseen paloi kuitenkin selvityksineen 362 000 euroa.

Autojen hankinnasta vastasi poliisin tekniikkakeskus. Autot tilattiin suomalaiselta yhtiöltä, joka kuitenkin poliisin mukaan toimi hankinnassa oikein. Seuraavaksi on tarkoitus selvittää, missä mahdollinen virhe tehtiin.

Rekisteröintiin kelpaamattomat maastoautot ovat HS:n mukaan tällä hetkellä ulkoministeriön käytössä jossain päin maailmaa. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    4. 4

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    5. 5

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    6. 6

      EKP:n Draghin elvytyspuheet sytyttivät sanasodan Trumpin kanssa

    7. 7

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    8. 8

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    9. 9

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    10. 10

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    6. 6

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät – Pohjoismaihin syntyy kolmen miljardin euron digijättiläinen

    9. 9

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    10. 10

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    4. 4

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    7. 7

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    8. 8

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    9. 9

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    10. 10

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    11. Näytä lisää